Televisio


Matori


ALKUPERÄINEN NIMI
マトリ | Matori
ENSIESIINTYMINEN
Jakso #659: "Suloiset muistot kestävät!"
KOTIKAUPUNKI
?, Kanto

Matori on Rakettiryhmän johtajan, Giovannin, pitkäaikainen sihteeri. Hän näyttäytyi ensimmäistä kertaa vasta, kun seikkailut Sinnohissa oli saatu päätökseen. Matori alkoi näyttäytyä enemmän Unova-alueella, missä hän otti eräänlaisen "välikäden" roolin Giovannin ja tämän alamaisten, Jessien, Jamesin ja Meowthin välillä. Vastaavanlaisessa roolissa Matori jatkoi myös Kalos-alueella.

Alolan seikkailujen aikana ja niiden jälkeen Matori on alkanut ottaa näkyvämpää asemaa Rakettiryhmässä. Hän toimii edelleen viestinvälittäjänä Giovannin ja muiden Rakettiryhmän jäsenten välillä, mutta on saanut hartioilleen myös vastuullisempia tehtäviä. Muun muassa Necrozman saapuessa Alolaan, Matori johti Matori Matrix-nimistä Rakettiryhmän osajoukkoa, jonka tarkoituksena oli siirtyä Ultra Wormholen läpi nappaamaan Necrozma. Tämä suunnitelma ei tosin yrityksistä huolimatta käynyt toteen.

Matori on työlleen omistautunut nainen, joka tekisi pomonsa vuoksi mitä tahansa. Hänet nähdäänkin tyypillisesti seisomassa Giovannin vieressä. Matori on omaksunut Giovannin kylmät ja välinpitämättömät eleet ja puhuttelee Jessietä, Jamesia ja Meowthia usein epäkunnioittavasti. Hän kuitenkin erottaa hyvin ja huonosti tehdyt työt, ja on toisinaan jopa vaikuttunut Rakettiryhmän saavutuksista.

POKÉMONIT TIIMISSÄ TÄLLÄ HETKELLÄ

Alolan Meowth
Jessie, James ja Meowth kohtasivat Alola-variaation Meowthin jossakin vaiheessa Alolan kommelluksiaan. Itsevarma ja pöyhkeä Meowth kertoi kolmikolle etsivänsä arvoistansa kouluttajaa. Alolan Meowth alkoi ottaa valtaa Rakettiryhmän tukikohdassa manipuloimalla Jessien, Jamesin ja Meowthin toisiaan vastaan, aiheuttaen milloin mitäkin hämmennystä kolmikon keskuudessa. Jessie ja James alkoivat tykästyä ajatukseen Alolan Meowthin omistamisesta, syrjäyttäen "alkuperäisen" Meowthin - mutta kyseisellä katilla olikin täysin omat suunnitelmansa. Kun Giovanni ja Matori ottivat yhteyttä tukikohtaan, Alolan Meowth kiinnostui näkemästään ja otti ja lähtikin Kantoon. Seuraavalla hetkellä se nähtiinkin yllättäen Matorin vierellä, joka kertoi nimittäneensä Alolan Meowthin omaksi assistintekseen. Alolan Meowthilla on samat suunnitelmat kuin Rakettiryhmän Meowthilla: syrjäyttää Giovannin Persian ja siirtyä itse pomon lemmikiksi.
Ensiesiintyminen jaksossa: #1005: Muodon vuoksi! (Ultraseikkailuja-kausi)


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.