Televisio


Giovanni


ALKUPERÄINEN NIMI Sakaki
ENSIESIINTYMINEN Jakso #15: "Kieroa peliä valtamerilaivalla!"
KOTIKAUPUNKI Viridian City, Kanto

Giovanni on Rakettiryhmän johtaja, joka on värvännyt joukkoonsa agentteja, jotka hoitavat tihutöitään ympäri Pokémon-maailmaa. Tunnetuimmat Giovannin agentit ovat Jessie, James ja Meowth. Giovanni on mysteerinen, pahamaineinen mies, jonka pääasiallinen tavoite on rikastua ja laajentaa Rakettiryhmä-organisaatiotaan keinolla millä hyvänsä. Giovannin tunnusomaisin Pokémon on Persian, jolle Meowth on ollut kateellinen useaan otteeseen.

Giovanni on ennen rikollisliigan johtamista toiminut Viridian Cityn salipäällikkönä. Erinäisistä syistä johtuen Giovannin tuli luopua tästä asemasta, ja esimerkiksi Ash ansaitsi Viridian salimerkin ottelemalla Jessietä, Jamesia ja Meowthia vastaan. Salipäällikkönä toimiessaan Giovanni osoitti jo kuitenkin armottomuutensa: hän ei tunnu juuri välittävän Pokémoneista, ja piti omiaankin (Persiania lukuunottamatta) suljettuina häkeissä. Giovanni on myös muutamaan otteeseen ottanut asiakseen pyydystää mahdollisimman voimakkaita Pokémoneja hyödyntääkseen niiden voimia maailmanvalloitukseen ja rikastumiseen. Hänen kohteekseen ovat joutuneet muun muassa Mewtwo ja Meloetta.

Vaikka Giovanni on kylmä ja useiden agenttiensakin mielestä pelottava, pitää hän alaisiaan arvossa. Jopa Jessie, James ja Meowth ovat saaneet (toisinaan) kehuja kommelluksistaan huolimatta. Giovannin menneisyydestä ei tiedetä juuri mitään - ainoastaan se, että hänen äitinsä johti Rakettiryhmää ennen kuin Giovanni otti hänen paikkansa.

SAAVUTUKSET
Giovanni on tunnettu pahamaineisen Rakettiryhmän johtajana.


POKÉMONIT TIIMISSÄ TÄLLÄ HETKELLÄ

Persian
Jokaisella kunnon pahiksella on sylikissa: Giovannin tapauksessa se on Persian. Persiania harvoin nähdään ottelutilanteissa, mutta sitäkin enemmän Giovannin seurassa, kun tämä suunnittelee pahamaineisia rikoksiaan. Giovannilla on tapana silitellä tai paijata Persiania, usein keskustellessaan näköpuheluiden kautta Rakettiryhmä-agenteilleen, ja Persian ei turhia valittele saamastaan huomiosta. Meowth on aina haaveillut yltävänsä Giovannin syleilyyn, pomonsa "huippukissaksi", ja onkin siksi kateellisuudestaan leimannut Persianin pahimmaksi vihamiehekseen. Vaikka Persian on tottunut melko leppoisaan ja ylelliseen elämään Giovannin seuralaisena, on se joskus joutunut likaamaan käpäliään myös otteluissa, joissa se on yllättäen osoittanut olevansa maineensa veroinen vastustaja.
Ensiesiintyminen jaksossa: #015: Kieroa peliä valtamerilaivalla! (Indigo League-kausi)


POKÉMONIT VARASTOSSA

Golem - Kingler - Machamp - Rhydon - Cloyster
Golem, Kingler, Machamp, Rhydon ja Cloyster ovat kaikki Pokémoneja, joita Giovanni säilytti Viridian Cityn salillaan (tätä nykyä oletettavasti jossain muualla "varastossa"), ja joita käytettiin myös kyseisen salin otteluissa. Tavallisen kouluttajan tavoin Giovanni ei tyytynyt säilyttämään Pokémoneja vain Poké-palloissaan, vaan telkesi ne häkkeihin salin takaosaan. Giovanni käytti näitä Pokémoneja esimerkiksi saliottelussa Garya vastaan. Ashin aikeissa haastaa Viridianin Pokémon-salin, Giovanni oli jo luopumaisillaan salipäällikön tittelistä, ja lainasikin Pokémonejaan väliaikaisesti Jessielle, jonka pyysi hoitelevan tulevia salihaasteita.
Ensiesiintymiset jaksossa: #063: Merkin herruus (Indigo League-kausi)


VALLASTA PAENNEET POKÉMONIT

Meloetta
Meloetta liittyi hetkellisesti Ashin ja tämän ystävien joukkoon Unova-alueella. Alunperin Totuuspeilin (Reveal Glass) vartijana toiminut Meloetta oli sittemmin sulkenut peilin Abyssal Ruins-raunioihin, ja jatkanut elämäänsä rauhassa metsässä. Rakettiryhmä, ja Giovanni, saivat kuitenkin vihiä Meloettasta ja sen kyvyistä, ja pyrkivät nappaamaan sen. Meloettan onnistui karata hyökkäyksiltä ja Ashin joukossa tunsi olevansa turvassa - mutta lopulta Rakettiryhmä ja Giovanni saivat kuin saivatkin sen kiinni. Meloettan laulun avulla Giovanni sai Totuuspeilin itselleen, jonka avulla herätti Tornaduksen, Thunduruksen ja Landoruksen Therian-muodot esiin, laittaen suunnitelmansa täytäntöön. Meloettan laulu tehosi kuitenkin myös toisinpäin: Giovannin vallan alta päästyään, sen laulu rauhoitti Therian-muotoiset Pokémonit ja Giovannin suunnitelmat vesittyivät. Paettuaan Giovannilta, Meloetta hyvästeli myös Ashin & ystävät, ja palasi takaisin metsään elämään rauhassa uteliailta katseilta.
Ensiesiintyminen jaksossa: #743: Eeppiset Puolustusvoimat! (Kilpailevat kohtalot-kausi)


Tornadus - Thundurus - Landorus
Napattuaan Meloettan, Giovanni hyödynsi sen laulua kutsuakseen luokseen Tornaduksen, Thunduruksen ja Landoruksen. Totuuspeilin (Reveal Glass) avulla Giovanni sai Pokémonit muuttumaan raivokkaisiin Therian-muotoihinsa. Giovannin aikomuksena oli pyrkiä kontrolloimaan kyseisiä legendaarisia Pokémoneja, ja laittoikin ne hyökkäämään Ashin ja tämän ystävien Pokémoneja vastaan. Hektisen taistelun tiimoissa Meloetta pääsi vapaaksi, ja laulunsa avulla sai Tornaduksen, Thunduruksen ja Landoruksen rauhoittumaan, jolloin ne heräsivät Giovannin kontrollin alta, muuttuivat takaisin tavallisiin muotoihinsa ja pakenivat.
Ensiesiintymiset jaksossa: #758: Unova selviytymiskriisissä! (Kilpailevat kohtalot-kausi)


Mewtwo
Giovanni piti jonkun aikaa vallassaan tutkijoidensa, Mew:n fossiilista kehittämää Mewtwota, jonka luomisprojektin oli rahoittanut. Mewtwo luotiin New Island-saarella ja tavoitteena oli tehdä siitä maailman vahvin Pokémon. Kun Mewtwo oli valmis, tutkijat olivat riemuissaan, mutta Mewtwo itse koki olevansa vain koekaniini, ja tuhosi saaren laboratorioineen. Pian tämän jälkeen Giovanni lähestyi Mewtwota ja rohkaisi sitä liittymään osaksi Rakettiryhmää ja lähemmäksi maailmanvalloitusta. Mewtwo suostui, ja se puettiin haarniskaan, joka rajoitti sen yliluonnollisia voimia. Giovanni alkoi hyödyntää Mewtwon massiivisia voimia omaksi edukseen, esimerkiksi saliotteluissa. Vähitellen Mewtwossa kasvoi suuri inho vallanhaluisia ja rahanahneita ihmisiä kohtaan. Samalla se kyllästyi Giovannin pompotteluun ja karkasi, tuhoten Rakettiryhmän tukikohdan mennessään. Paettuaan Giovannin näpeistä, Mewtwo asettui ensin takaisin New Island-saarelle, ja myöhemmin muualle piiloon eläkseen rauhassa.
Ensiesiintyminen jaksossa: #063: Merkin herruus (Indigo League-kausi)


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.