Televisio


Gladion


ALKUPERÄINEN NIMI
グラジオ | Glazio
ENSIESIINTYMINEN
Jakso #951: "Lillien munahaaste!"
KOTIKAUPUNKI
Aether Paradise, Alola

Gladion on Pokémon-kouluttaja, sekä Lusaminen poika ja Lillien veli. Ash oppi hänestä ensimmäisen kerran nähdessään Lillien luona vanhan valokuvan perheestään (jossa näkyy nuori Gladion). Pian tämän jälkeen hän kohtasi Gladionin kasvotusten Hau'oli Cityssä.

Gladion antaa ulkoisesti kylmäkiskoisen, välinpitämättömän ja armottoman kuvan, ja tällainen maine hänestä alunperin kiirikin - tämän lisäksi hänen kerrottiin olevan ylivoimainen Pokémon-kouluttaja. Ash tahtoi heti kokeilla kynsiään Gladionia vastaan, mutta ottelua ei ikinä päästy käymään loppuun. Ash oppii Gladionista kuitenkin suuren salaisuuden: hän omistaa Type: Null -Pokémonin. Gladion piti Type: Nullista hyvää huolta luolassa, piilossa katseilta, eikä kukaan saanut tietää hänen todellisia tarkoitusperiään.

Gladion päätyy yhdessä Ashin ja Lillien kanssa todistamaan Faban suunnitelmaa avata Ultra Wormhole, ja paljastaa tuolloin Type: Nullinsa olevan luotu hoitelemaan nimenomaisesti Ultra Beastit. Hän pääseekin näyttämään todelliset kyntensä, kun Lusamine kaapataan Ultra Spaceen, ja pelastustoimien keskellä Type: Null kehittyy Silvallyksi.

Tapahtumien jälkeen Gladion oppii arvostamaan Ashia, josta ei aluksi tuntunut juuri välittävän. Gladion päättää ottaa osaa Alolan Saarihaasteeseen (Island Challenge) ja vannoo haastavansa Ashin vielä joskus kunnon otteluun.

SAAVUTUKSET
Gladion on Aether Foundationin presidentin Lusaminen poika, sekä Lillien veli.

ALOLA
Alola Liiga ~ Top 2



POKÉMONIT TIIMISSÄ TÄLLÄ HETKELLÄ

Umbreon
Umbreon on kehittynyt Gladionin jo nuorena poikana omistamasta Eeveestä. Umbreon nähtiin ensimmäisen kerran, kun Gladion käytti sitä pelastaakseen Lycanrocinsa Rakettiryhmän ansasta. Tuon jälkeen Umbreonia on nähty useaan otteeseen joko ottelutilanteissa, tai muuten vain Gladionin rinnalla. Se viihtyy usein ulkona Poképallostaan ollessaan Gladionin seurana. Kouluttajansa määrätietoisen koulutuksen alla Umbreon on kasvanut taitavaksi ottelijaksi, ja on osoittanut vahvuutensa esimerkiksi pistämällä kampoihin Nihilegon riivaamille Lusaminen Pokémoneille Ultra Spacessa. Umbreonilla on myös etunaan pitkä yhteistyö Gladionin kanssa, aina sieltä asti, kun oli vielä Eevee.
--??? jaksoa-->
Ensiesiintyminen jaksossa: #970: Kilpahenkeä ensisilmäyksellä! (Sun & Moon-kausi)


Lycanroc (Midnight Form)
Lycanroc oli Umbreonin ohella ensimmäisiä Pokémoneja, joita Gladionin omistuksessa nähtiin. Gladion käytti sitä hoidellakseen Team Skullin häiriköijät pois tieltään. Gladion käytti Lycanrocia myös ensiottelussaan Ashin Rockruffia vastaan, kunnes Rakettiryhmä keskeytti ottelun, ja Lycanroc joutuikin pahistrion ansaan. Äkkiäkös Gladion sai Pokémoninsa vapautettua. Gladionin Lycanroc on erityisen tunnettu huikeasta Continental Crush Z-hyökkäyksestään, mikä antoi Ashille inspiraation harjoitella hyökkäystä oman Rockruffinsa (ja Lycanrocinsa) kanssa. Vaikka Lycanroc viihtyy Gladionin omistuksessa ja harjoittelee ankarasti enemmän kuin mielellään, on sillä myös tietynlainen tarve pitää huolta myös lajitovereistaan - se saapui esimerkiksi todistamaan ja tukemaan Ashin Rockruffin kehittymistä Dusk Form Lycanrociksi.
Ensiesiintyminen jaksossa: #970: Kilpahenkeä ensisilmäyksellä! (Sun & Moon-kausi)


Silvally
Silvally kehittyi Gladionin salassa pitämästä Type: Nullista, kun Type: Null rikkoi naamionsa pelastaakseen Lillien samalla, kun Faba ryhtyi toteuttamaan suunnitelmaansa portaalin avaamisesta Ultra Spaceen. Kehittymisen myötä Silvallyn kyky muuttui RKS Systemiksi, ja yhdessä Gladionin hallussa pitämien Memory-levyjen avulla, saa tyypityksensä muutettua vapaasti. Kehittymisen myötä Silvallyn voimat kasvoivat, mutta lisäksi siitä tuli avarakatseisempi, päästessään eroon rajoittavasta naamiostaan. Silvally oli suureksi avuksi Ultra Spacessa, Lusaminen pelastustoimissa. Se on kokenut Gladionin kanssa paljon, ja arvostaa kouluttajaansa. Myös Gladion luottaa Silvallyyn sataprosenttisesti, ja yhdessä ne ovatkin lyömätön parivaljakko!
--12 jaksoa-->
Ensiesiintyminen jaksossa: #992: Tehtävä: muistojen palautus! (Ultraseikkailuja-kausi)


Zoroark
Zoroark oli alunperin Gladionin isän, Mohnin, omistama Pokémon. Kun Mohn katosi Ultra Wormholeen, Zoroark katosi kuin tuhka tuuleen menettäessään kouluttajansa. Todellisuudessa Zoroark ryhtyi etsimään Mohnia. Kun Gladion vastaavasti alkoi etsiä isäänsä, päätti hän etsiä käsiinsä Zoroarkin, joka olisi avuksi etsinnöissä. Etsittyään pitkään ja hartaasti, Gladion kohtasikin yllättäen lukuisia erikoiselta tuntuvia Pokémoneja - nämä osoittautuivatkin olevan juurikin muotoaan muuttanut Zoroark. Kohtaamisen jälkeen Zoroark liittyi nopeasti Gladionin joukkoon auttaakseen tätä löytämään isänsä. Gladion pyydysti Zoroarkin Dusk Ball-palloon ja siitä on tuleva tärkeä osa Gladionin joukkoa.
Ensiesiintyminen jaksossa: #1059: Salainen prinsessa! (Ultralegendoja-kausi)


Nihilego (Shiny, Lillie)
Tämä harvinaislaatuinen shiny-Nihilego, lempinimeltään Lillie, on Gladionin isälle, Mohnille, erittäin läheinen. Mohnin kadotessa ultramadonreikään, hän päätyi Nihilegon asuttamaan todellisuuteen, jossa Lillie pelasti hänet kantamalla hänet uuteen madonreikään ja takaisin omaan maailmaansa. Lillie jäi muistinsa menettäneen Mohnin seuraksi autiotaloon Crown Tundralle, jossa kykyjensä avulla manipuloi Mohnin näkemään itsensä tyttärenään. Pelokkaana siitä, että Mohn jättäisi sen muistinsa palattua, Lillie piilotti talossa kaiken, mikä voisi auttaa Mohnia muistamaan menneisyytensä, kuten peilit. Kun Lillie, Gladion ja Lusamine lopulta löysivät kadonneen Mohnin, saivat he tämän muistinkin palaamaan takaisin. Lillien helpotukseksi kukaan ei kantanut sille kaunaa, vaan päinvastoin olivat kiitollisia sille pelastettuaan Mohnin ultramaailmasta. Tästä syystä koko perhe tahtoi Lillien olevan edelleen osa Mohnin elämää, ja Gladion pyydysti sen toteuttaakseen tämän. Pyydystämisen jälkeen Lillie on osoittanut kiinnostusta myös ottelemiseen, ja otteludebyyttinsä se tekikin Alola-alueen Battle Royal -areenalla.
Ensiesiintyminen jaksossa: #1200: Kotiinpaluu! (Huikeat matkat-sarja -kausi)


ENTISET POKÉMONIT

Type: Null (Silvally)
Gladion omisti Type: Nullin - jolle oli jo antanut lempinimeksi Silvally - ennen tutustumistaan Ashiin. Se nähtiin ensimmäisen kerran, kun Gladion lähetti sen ulos Poképallostaan luolassa, piilossa uteliailta katseilta. Silvally (Type: Null) oli selkeästi turhautunut naamioonsa, joka piti sen todelliset voimat kurissa. Seuraavassa kohtaamisessaan Gladion oli valmis kokeilemaan Pokémoniaan kentällä, ja haastoi Ashin ja Lycanrocin Pokémon-otteluun. Silvally (Type: Null) oli voitokas, ja osoitti samalla massiiviset voimansa. Lillien kohdatessa Silvallyn (Type: Null), hän pelästyi, koska yhdisti lapsuuden traumansa siihen - todellisuus paljastuikin olevan toinen: Silvally (Type: Null) olikin ollut aikoinaan sankari, joka oli pelastanut lapsi-Lillien Ultra Beastin kynsistä. Se pääsi toistamaan sankaritekonsa, kun se puolusti Lillietä Faban pahoilta aikeilta. Samalla sen naamio rikkoutui, ja se kehittyi Silvallyksi.
Ensiesiintyminen jaksossa: #980: Raunioista ylös! (Sun & Moon-kausi)


Eevee
Gladionin on nähty omistavan Eeveen vain hänen Hobbes-nimisen hovimestarin läpikäymien muistojen, "flashbackien", kautta. Ollessaan lapsi, Gladion oli löytänyt leikkiensä lomassa loukkaantuneen Eeveen, ja tuonut sen Hobbesin luokse. Hobbes oli vienyt Eeveen kiireesti Pokémon-keskukseen hoitaja Joyn hellään huomaan, ja myöhemmin tervehtynyt Eevee oli liittynyt Gladionin joukkoon. Hobbes kertoi muistoistaan Ashille, koska hän tahtoi todistaa kylmäkiskoisena ja ankarana pidetyn Gladionin olevan todellisuudessa lempeä ja huolehtivainen Pokémonejaan kohtaan. Tuo kyseinen Eevee on tätä nykyä kehittynyt Umbreoniksi.
Ensiesiintyminen jaksossa: #970: Kilpahenkeä ensisilmäyksellä! (Sun & Moon-kausi)


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.