Televisio


Diantha


ALKUPERÄINEN NIMI
カルネ | Carnet
ENSIESIINTYMINEN
Jakso #831: "Kehityksen siteet!"
KOTIKAUPUNKI
?, Kalos

Diantha on Kalos-alueen hallitseva Pokémon-mestari. Ash ystävineen tutustuivat Dianthaan ensimmäisen kerran osana näytösottelua, jossa Diantha otteli, ja sittemmin Diantha suostui otteluun Ashia vastaan - tämä tosin keskeytyi Rakettiryhmän touhujen vuoksi. Diantha on yksi ensimmäisiä kouluttajia, joka esitteli Ashille megaevoluution salat yhdessä Mega Gardevoirinsa kanssa.

Diantha oli keskeinen osa Kalos-alueen seikkailuja, erityisesti ottaessaan osaa Lysandren ja Team Flaren pysäyttämiseen, kuin myös osoittaessaan erityistä kiinnostusta Ashin ja tämän Greninjan harvinaislaatuiseen siteeseen. Varsinkin Ash-Greninja -ilmiö oli Dianthalle varsin kiehtovaa, ja hän pyysikin otella Ashin Greninjaa vastaan saadakseen tästä enemmän tietoa. Tuolloin Ashin ja Greninjan yhteys haki kuitenkin vielä paikkaansa, eikä ottelua saatu koskaan päätökseen. Ajatus Ashista ja Greninjasta jäi kuitenkin kiehtomaan Dianthaa.

Diantha on sittemmin nähty emännöimässä Kalosin Pokémon-liigaa, jossa hän silmä tarkkana seurasi sekä Ashin että Alainin menestystä. Diantha on myös myöhemmin ottanut osaa Maailman Kruunajaissarjaan ja ylsi Kalos-mestarin tittelillään turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon.

SAAVUTUKSET
Diantha on Kalos-alueen Pokémon-mestari.
GALAR
Kruunajaissarja ~ Top 4


POKÉMONIT TIIMISSÄ TÄLLÄ HETKELLÄ

Gardevoir
Gardevoir on Dianthan toistaiseksi ainoa tunnettu Pokémon, mutta sitäkin enemmän Dianthalle eräänlaiseksi tavaramerkiksi muodostunut Pokémon - Diantha ja Gardevoir ovat erottamattomat. Gardevoir on kaikissa esiintymisissään näyttänyt olevansa ilmiömäisen hyvä ottelija - esimerkiksi ensiesiintymisessään se päihitti vastustajansa ottamatta itse lainkaan vahinkoa. Gardevoir on ollut myös lähes voittamaton Ashin Pokémoneja vastaan, vaikka otteluita ei olekaan koskaan päästy ottelemaan loppuun asti. Jo itsessään Gardevoir on vahva, mutta megaevoluution myötä vielä vahvempi. Vasta Ash-Greninja uuden sisäisen voimansa löydettyään pystyi hieman laittamaan Gardevoirille kampoihin. Gardevoir on hillitty ja elegantti, aivan kuten kouluttajansa. Dianthan ja Gardevoirin välinen yhteys etsii vertaistaan ja Gardevoir tottelee Dianthan jokaista sanaa.
--??? jaksoa-->--??? jaksoa-->
Ensiesiintyminen jaksossa: #831: Kehityksen siteet! (XY-kausi)


Aurorus
Aurorus on ensimmäinen Pokémon, jota Dianthan on nähty käyttävän tunnusomaista Gardevoiriaan lukuun ottamatta. Aurorus astui otteluareenalle Maailman Kruunajaissarjan Mestariturnauksen ensimmäisellä kierroksella, kun Diantha haastoi mestari-Lancen otteluun. Aurorus haastoi Lancen Dragoniten, ja vaikka sillä olikin tyypitykseltään etulyöntiasema, ei Aurorus lopulta pärjännyt lohikäärme-Pokémonille ja joutui nielemään tappionsa. Aurorus on erikoistunut hyödyntämään puolustusta parantavia liikkeitä, kuten Light Screeniä ja Reflectiä, joiden avulla se pystyi pelaamaan itselleen hieman lisää aikaa ennen häviötään. Diantha käytti Aurorusta myös semifinaaliottelussa Leonia vastaan, mutta se hävisi Leonin Rillaboomille.
Ensiesiintyminen jaksossa: #1205: Mestarin ylpeys! (Huikeat matkat-sarja -kausi)


Gourgeist
Dianthan Gourgeist teki Auroruksen tavoin debyyttinsä Maailman Kruunajaissarjan Mestariturnauksen ottelussa Lancea vastaan. Gourgeist haastoi ensin Lancen shiny-Gyaradoksen, jonka voitti: erikoisen Trick-or-Treat -hyökkäyksensä avulla Gourgeist pystyy lisäämään vastustajalle Ghost-tyypin, ja tämä ovela temppu auttoi Gourgeistia sanelemaan ottelun etenemisen. Seuraava vastus, eli Lancen Hydreigon, osoittautui tosin hieman haastavammaksi tapaukseksi, ja Gourgeistin oli antauduttava paremman edessä. Gourgeistin ensiesiintyminen riitti tosin kertomaan, että kyseessä on vikkelä, ovela ja määrätietoinen Pokémon. Ottelua seurannut Jessie oli ainakin erityisen mielissään Gourgeistin nähdessään, omistihan hän itsekin sellaisen, ja oli erityisen pettynyt tämän hävitessä Lancelle. Gourgeist sai uuden mahdollisuuden näyttää kyntensä semifinaaliottelussa Leonia vastaan, mutta hävisi lopulta tämän Rillaboomille.
Ensiesiintyminen jaksossa: #1205: Mestarin ylpeys! (Huikeat matkat-sarja -kausi)


Goodra - Hawlucha - Tyrantrum
Diantha käytti Goodraa, Hawluchaa ja Tyrantrumia Maailman Kruunajaissarjan Mestariturnauksen semifinaaliottelussa Leonia vastaan. Ash ystävineen saapuivat seuraamaan ottelua hieman myöhässä, joten kyseisiä Dianthan Pokémoneja ei juurikaan nähty itse toiminnan keskellä: niiden olemassaolo ja osallistuminen kyseiseen otteluun esitettiin vain pikakelauksena. Näimme kuitenkin, että Goodra otteli Leonin Rillaboomia vastaan, Hawlucha Leonin Dragapultia vastaan ja Tyrantrum sekä Dragapultia että Rillaboomia vastaan. Kaikki Pokémonit kuitenkin hävisivät, kuin myös Diantha hävisi ottelun kokonaisuudessaan, eikä päässyt ylenemään enää finaaliin.
Ensiesiintymiset jaksossa: #1211: On mestarin aika! (Huikeat matkat-sarja -kausi)


ENTISET POKÉMONIT

Kirlia & Ralts
Dianthan tiedetään omistaneen Kirlian jossakin vaiheessa elämäänsä, sillä hänen nykyinen Gardevoirinsa on ollut hänellä Raltsista asti. Elämänvaiheestaan Kirliana ei tiedetä juuri mitään, mutta yhteisten kokemusten myötä menneisyyden Kirlia on onnistunut kehittymään nykypäivän Gardevoiriksi.
--??? jaksoa-->
Ensiesiintyminen jaksossa: Ei näytetty animessa
Dianthan tiedetään omistaneen Raltsin jossakin vaiheessa elämäänsä, sillä hänen nykyinen Gardevoirinsa on ollut hänellä Raltsista asti. Dianthan Ralts tuotiin tietoisuuteen ensimmäisen kerran, kun Kalos-alueen kesäleirin (Pokémon Summer Camp) ylläpitäjä kertoi Ashille ja tämän ystäville Dianthan osallistuneen ennen muinoin samaiselle kesäleirille, mukanaan silloinen Pokémon-kumppaninsa Ralts. Enempää ei Raltsista tiedetä, mutta se lienee yksi Dianthan ensimmäisiä Pokémoneja ja varsinkin yksi hänen pitkäikäisimpiään kumppaneita. Hellän huolenpidon, syvän ystävyyden ja yhteisten kokemusten myötä Ralts on kehittynyt jossakin vaiheessa Kirliaksi ja sittemmin Gardevoiriksi asti.
Ensiesiintyminen jaksossa: #842: Valaistumisen kesä! (XY-kausi)


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.