Televisio


Misty


ALKUPERÄINEN NIMI
カスミ | Kasumi
ENSIESIINTYMINEN
Jakso #1: "Pokémon! Minä valitsen sinut!"
KOTIKAUPUNKI
Cerulean City, Kanto

Misty, nuorin neljästä sisaresta, on kiintynyt erityisesti vesi-Pokémoneihin. Hän varttui Cerulean Cityssa ja omistaa siskojensa kanssa paikallisen Pokémon-salin. Hän kasvoi kuitenkin aina siskojensa varjossa, joten hän päätti lähteä salilta itsenäisesti seikkailemaan - pyydystämään vesi-Pokémoneja ja kouluttamaan niitä. Ashin hän tapasi, kun Pikachu tuhosi Mistyn pyörän vahingossa ukkosiskullaan. Misty liittyi vastahakoisesti Ashin seuraan odottaen todennäköisesti korvausta pyörästään... mutta lopulta ystävystyi Ashin kanssa niin, että viihtyi tämän seurassa pidempäänkin. Lopulta, kun Mistyn oli aika jatkaa omaa polkuaan, sai hän vihdoin uuden pyörän rakkaalta ystävältään Ashilta.

Misty oli seikkailunsa alkumetreillä oikea tuittupää, ja saattoi sanoa vastaan pienimmästäkin kommentista. Lisäksi hän saattoi olla arvaamaton ja oikukas, erityisesti kohdatessaan suurimpia inhokkejaan: ötökkä-Pokémoneja. Ajan myötä Misty kuitenkin leppyi, viimeistään saadessaan Togepin ja yrittäessään olla mahdollisimman hyvä äidillinen esimerkki pikkuiselle.

Misty seikkaili Ashin seurassa Johto-alueelle saakka. Sen jälkeen hänet kutsuttiin takaisin Cerulean Cityyn hoitamaan salia. Siellä hän edelleenkin tänäpäivänä osoittaa vesi-Pokémontietämyksensä otteluissaan, ja ottaa osaa myös upeisiin vesiesityksiin. Varsinaisen oman Pokémon-joukkonsa lisäksi Mistyllä on käytössään lukuisia Ceruleanin salin Pokémoneja. Toisinaan Misty tekee nopeita visiittejä Pallet Towniin tapaamaan Traceyta, ja tilanteen salliessa myös Ashia.

SAAVUTUKSET
Misty on Cerulean Cityn salijohtaja. Ashin kanssa matkustaessaan Misty osallistui moniin kilpailuihin, joista vaikuttavin tulos on Whirl Cup-turnauksen sijoitus kahdeksan parhaan joukossa.


POKÉMONIT TIIMISSÄ TÄLLÄ HETKELLÄ

Clauncher
Ashin Maailman Kruunajaissarjan mestaruuden jälkeen hän törmäsi villiin Clauncheriin, jonka tahtoi pyydystää. Misty kuitenkin pamahti myös paikalle ja kertoi kyseisen Clauncherin tarttuneen hänen onkeensa aikaisemmin, ja Mistyn sittemmin yrittäneen pyydystää Clauncheria siinä onnistumatta. Ash ja Misty päättivät otella siitä, kumpi Clauncherin saa pyydystää. Ashin Corphish ja Misty Politoed ottivat yhteen, ja lopulta Politoed selvisi voittajana, jolloin Clauncher päätyi lopulta Mistyn tiimiin. Melko pikaisesta esiintymisestään huolimatta Clauncher on näyttänyt olevansa melkoinen sisupussi ja omaavansa ison draivin ottelemiseen. Clauncher on täysin hyväksynyt Mistyn kouluttajakseen, mutta on varsin hyvissä väleissä myös äyriäistoverinsa Ashin Corphishin kanssa.
Ensiesiintyminen jaksossa: #1227: Kohtalokas kohtaaminen! (Tällaista on olla Pokémon-mestari -kausi)


Azurill
Azurill kuoriutui munasta, jonka Tracey antoi ystävyyden eleenä Mistylle. Muna oli peräisin Traceyn Marillilta. Azurill on rauhallinen ja leppoisa Pokémon, joka tulee toimeen Pokémonin kuin Pokémonin kanssa. Se osoitti olevansa myös melkoinen taistelija otellessaan Rakettiryhmää vastaan, vaikka onkin vielä nuori ja kokematon. Mistyllä on tapana kantaa Azurillia käsissään samalla tavalla, kuin aikoinaan Togepia. Azurill onkin ikään kuin ottanut Togepin paikan Mistyn tunnusomaisena vauva-Pokémonina. Mistyn tavoitteena on näyttää hyvää esimerkkiä uudelle lisäykselleen. Tämä onnistunee leikiten Togepin kanssa vietetyn ajan ja yhdessä koettujen kokemusten myötä.
Ensiesiintyminen jaksossa: #409: Suunnitelmia (Advanced Battle-kausi)


Luvdisc (Caserin)
Misty hankki Luvdiscinsa, lempinimeltänsä Caserinin, Kanto-alueella samaan aikaan kun hänen siskonsa Daisy hankki itselleen toisen Luvdiscin, Luverinin. Pyydystämisen syynä oli aikomus käyttää ja hyödyntää molempia Luvdisceja Ceruleanin salin vesinäytöksissä. Caserin oli jo alusta alkaen täysin rakastunut lajitoveriinsa Luveriniin, mutta tämä ei ollut huomaavinaan. Kun Butch ja Cassidy hyökkäsivät Ceruleanin salille aikomuksenaan napata Luvdiscit, Caserin päihitti pahikset sankarillisesti ja vihdoin Luverin huomasi tämän. Siitä lähtien Luvdisc-pariskunta on pitänyt yhtä, vaikka välillä mustasukkaisuutta onkin ilmassa. Yhdessä niitä on myös hyödynnetty hienoissa vesinäytöksissä Ceruleanin salissa - aivan suunnitelmien mukaisesti. Näytösten ohella Caserin on ottanut Mistyn rinnalla osaa myös saliotteluihin.
Ensiesiintyminen jaksossa: Erikoisjakso: Luvdisc is a Many Splendored Thing (Pokémon Chronicles-spesiaalit)
Ei esitetty Suomessa


Corsola
Nähdessään professori Elmin omistaman Corsolan Johton Whirl Islands-saaristossa, Misty halusi ehdottomasti itselleenkin oman. Whirl Islands-saarilla niin ikään Misty tapasi perheen, joka kasvatti Corsoloita uusiokäyttääkseen niiden koralleja koruteollisuudessa. Eräs villi Corsola eksyi tilalle etsiessään ystäväänsä, ja vapautti väärinymmärryksen vallassa samalla kaikki tilalla kasvatetut Corsolat. Kun Corsolat saatiin kerättyä takaisin talteen, Misty sai tilaisuuden pyydystää tämä villi Corsola - ja onnistui Lure Ball-pallonsa avulla. Corsolasta tuli hetkessä yksi Mistyn käytetyimmistä Pokémoneista, ja se saikin kokemusta monessa tärkeässä ottelussa Johto-alueella. Muun muassa suuresta Whirl Cup-turnauksesta Corsola sai oman osansa. Corsola on luonteeltaan toisinaan hieman itsepäinen ja agressiivinen, mutta silti sosiaalinen, positiivinen ja luotettava toveri.
Ensiesiintyminen jaksossa: #215: A Corsola Caper (Master Quest-kausi)
Ei esitetty Suomessa


Gyarados
Mistylla oli lapsuudesta jäänyt pelko Gyaradoseja kohtaan, kun sellainen melkein pisti Mistyn suihinsa tämän ollessa pieni. Salijohtajana ollessaan Misty päätyi kuitenkin eräänä hetkenä kovan paikan eteen: Ceruleanin salin Magikarp oli kehittynyt agressiiviseksi Gyaradosiksi ja aiheutti kaaosta salissa. Kaiken lisäksi joukko asiantuntijoita oli juuri matkalla arvioimaan Pokémon-salia, eikä riehuvasta Gyaradosista ainakaan plussapisteitä heru. Misty ei saanut Gyaradosia millään aisoihin, joten päätti lukita sen häkkiin. Saliin päätyi kuitenkin joukko häiriköiviä kouluttajia, jotka lopulta päätyivät epäreilusti hyökkäämään Mistyn lisäksi myös Gyaradosiin. Misty puolusti Gyaradosia ottamalla iskut vastaan sen sijaan, ja tällöin Gyarados rauhoittui ja oppi arvostamaan Mistya. Misty onnistui ansaitsemaan Gyaradosin luottamuksen ja sai sen palaamaan Poképalloonsa. Tämä oli suuri askel Mistylle ja vahvensi Mistyn asemaa salipäällikkönä. Misty on kyseisen tapahtuman jälkeen käyttänyt Gyaradosia säännöllisesti niin saliotteluissa kuin niiden ulkopuolella. Myöhemmin, kun Ash vieraili Kantossa Alola-seikkailunsa aikana, Misty näytti Gyaradosin kykenevän myös megaevoluutioon.
Ensiesiintyminen jaksossa: Erikoisjakso: Cerulean Blues (Pokémon Chronicles-spesiaalit)
Ei esitetty Suomessa


Psyduck
HopHopHop Townissa, Kantossa, olevassa Pokémon-keskuksessa huolehdittiin kroonisesta päänsärystä kärsivästä Psyduckista, mutta mitään apua vaivaan ei tuntunut löytyvän. Brock halusi tehdä hoitaja Joyhin vaikutuksen, ja otti Psyduckin hoiviinsa. Kun päänsärystä ei Brockinkaan käsissä tullut loppua, Brock turhautui ja luovutti Psyduckin vastentahtoiselle Mistylle. Misty yritti vältellä Psyduckia, mutta lopulta pyydysti sen vahingossa, kun tämä nokki maahan pudonnutta Poképalloa. Psyduck on hidas ja hajamielinen Pokémon, joka ilmestyy säännöllisesti itsestään Poképallostaan ulos Mistyn suureksi harmiksi. Psyduck on siinä mielessä erikoinen Pokémon, että se osaa käyttää psyykkisiä kykyjä, jos sen päänsärky on tarpeeksi voimakas. Tämä on auttanut Mistyä useassa kiperässä tilanteessa, vaikkakin usein tarkoituksettomasti. Pääsääntöisesti Psyduck ei tajua maailman menosta mitään: se on aina hämillään ja käyttää hyökkäyksiäänkin usein vahingossa. Vaikka Psyduck tuottaa Mistylle aika ajoin harmaita hiuksia, on heidän välillään syvä yhteys, eikä Misty ole missään vaiheessa halunnut luopua Psyduckista kaikista sen virheistä huolimatta.
Ensiesiintyminen jaksossa: #027: Hypno ja nokkaunet (Indigo League-kausi)


Politoed
Misty käytti Poliwhirliaan ottelussa vastustajansa omistamaa Poliwrathia vastaan Blackthorn Cityssä. Misty hävisi ja alkoi harkita Poliwhirlin kehittämistä pärjätäkseen paremmin otteluissa. Kun Misty luovutti Poliwhirlinsä hoitaja Joylle parantaakseen sen, Poliwhirl nappasikin vaivihkaa Ashin omistaman King's Rockin mukaansa. Misty vastaanotti Poliwhirlin Poképallon toisessa Pokémon-keskuksessa vaihtomaatin kautta ja hänen suureksi yllätykseksi - ja iloksi - pallosta paljastuikin King's Rockia hallussapitävä Poliwhirl, joka kehittyi Politoediksi. Kehittymisen myötä Politoed sai paljon enemmän voimaa ja Misty alkoikin käyttää sitä enemmän otteluissaan. Politoed on hyväntuulinen ja innokas Pokémon, joka tekisi mitä vain miellyttääkseen kouluttajaansa. Lisäksi sen pyrkimyksenä on tartuttaa positiivisuutta myös kanssatovereihinsa ja -Pokémoneihin.
--41 jaksoa-->--96 jaksoa-->
Ensiesiintyminen jaksossa: #249: Outrageous Fortunes (Master Quest-kausi)
Ei esitetty Suomessa


Staryu
Staryun voisi nimetä Mistyn tunnusomaisimmaksi Pokémoniksi, jopa tavaramerkiksi. Se on ollut Mistyllä aivan alusta saakka, ja Misty käyttää sitä tänäkin päivänä yhä aktiivisesti otteluissa ja niiden ulkopuolellakin. Staryu on osoittanut ensiaskelista lähtien olevansa harvinaisen voimakas Pokémon, sillä se on pärjännyt ottelussa kuin ottelussa moitteettomasti. Staryun loistavat uintitaidotkin ovat olleet eduksi sitä vaativissa tilanteissa. Staryun kylmä, ilmeetön ulkokuori ei kerro paljon sen personaallisuudesta, mutta vankka luottamus kouluttajaansa sillä on. Vaikka Staryu on ilmeetön, Misty kertoo aistivansa sen tunteet. Staryun ja Mistyn välillä onkin katkeamaton side.
Ensiesiintyminen jaksossa: #006: Clefairy ja kuukivi (Indigo League-kausi)


Starmie
Starmie on toinen Mistyn alkuperäisistä Pokémoneista Staryun rinnalla, tosin Starmie ei ole saanut niin paljon aikaa parrasvaloissa kuin aiempi kehitysmuotonsa. Starmie omaa samanlaisia piireitä kuin Staryu, mutta on kenties hieman vahvempi kuin lajitoverinsa - ainakin kokonsa puolesta se on osoittanut hyödyllisyytensä, kantaen kouluttajaansa Mistyä selässään läpi rankkojenkin merivirtausten. Ottelemisen sijaan Starmieta onkin enemmän hyödynnetty juurikin tehtävissä tai tilanteissa, jotka vaativat fyysisiä suorituksia, kuten uimista. Misty on jättänyt Starmien myös hetkeksi Ceruleanin salille kesken matkansa, mutta on myöhemmin noutanut sen takaisin joukkoonsa. Erossaoloista huolimatta luottamus Starmien ja Mistyn välillä on säilynyt vahvana.
Ensiesiintyminen jaksossa: #007: Cerulean Cityn lumpeenkukat (Indigo League-kausi)


Horsea
Misty kohtasi haavoittuneen Horsean Porta Vistalla, Kantossa. Horsea yritti varoittaa Mistyä tulevasta vaarasta. Misty ei aluksi ymmärtänyt varoitusta, mutta sai kokea sen pian itse, kun villi Tentacool-lauma, johtajanaan jättimäinen Tentacruel, hyökkäsi kaupunkiin. Horsean avulla Misty sai tilanteen rauhoitettua, ja tämän myötä Horsea liittyi Mistyn joukkoon. Ollessaan merihevonen, Horsealla oli vaikeuksia selvitä maanpinnalla, joten sen takia sitä nähtiin erittäin harvoin. Yleensä se esiintyi vain pulikoiden suihkulähteissä tai lammikoissa. Vähitellen Horsea sairastui, kun se ei päässyt uimaan ja oleskelemaan omassa elementissään, vedessä, tarpeeksi paljon. Tästä syystä Misty päätti viedä sen Ceruleanin salille, missä se pystyi vapaasti uiskentelemaan vesialtaissa. Myöhemmin Misty palasi Ceruleaniin johtamaan salia ja otti Horsean jälleen joukkoonsa. Horsea on rauhaa rakastava Pokémon, joka mieluummin jättää fyysisen ottelemisen viimeiseksi oljenkorreksi. Se pystyy hyödyntämään mustettaan moneen erilaiseen tilanteeseen, niin ottelutilanteissa kuin niiden ulkopuolellakin.
Ensiesiintyminen jaksossa: #019: Tentacool ja Tentacruel (Indigo League-kausi)


Goldeen
Goldeen on yksi Mistyn ensimmäisistä Pokémoneista, joka muistetaan ensiesiintymisessään erityisesti siitä, kuinka pomppi hyödyttömästi otellessaan kuivalla maalla. Goldeen on vedessä viihtyvä kala-Pokémon, eikä sillä siten ole juurikaan ollut mahdollisuuksia pärjätä maanpinnalla - luonnollisesti. Tämän vuoksi Goldeenia nähdään melko harvoin tavanomaisissa otteluissa, mutta vesielementissä Goldeen on vaarallinen vastus. Goldeen on nappivalinta, kun Misty tarvitsee apua uimiseen tai jonkin asian paikantamiseen vedestä. Vähäisen ottelumäärän takia Goldeen ei ole saanut juurikaan kokemusta ja kuuluukin kenties Mistyn heikoimpiin Pokémoneihin, vaikka yhteiseloa Goldeenin ja Mistyn välillä onkin kertynyt rutkasti. Kaikesta huolimatta se on tärkeä ja historiallinen osa Mistyn joukkoa.
Ensiesiintyminen jaksossa: #002: Pokémon hädässä! (Indigo League-kausi)


ENTISET POKÉMONIT

Togetic & Togepi
Misty ja Togepi päätyivät Hoennissa Togepeja palvovaan Mirage Kingdom-valtakuntaan, kun Rakettiryhmä nappasi Togepin Colonel Hansenille, jotta tämä voisi siirtyä hallitsemaan valtakuntaa. Misty puolusti pienokaistaan, joka puolestaan suojeli muita valtakunnassa eläviä lajitovereitaan. Taistelun keskellä Togepi vahvistui tarpeeksi kehittyäkseen Togeticiksi, ja sai rauhan palaamaan valtakuntaan. Nähdessään kaiken tuhon, mitä alueella oli tapahtunut, Misty ja juuri kehittynyt Togetic olivat samaa mieltä siitä, että jonkun olisi hyvä jäädä suojelemaan valtakuntaa tulevalta pahalta. Näinpä Togetic päätti jäädä Mirage Kingdomiin pitämään huolta lajitovereistaan. Mistyn ja Togeticin tiet erkanivat pitkän, yhteisen taipaleen jälkeen, mutta keskinäinen luottamus ja syvä yhteys on tuleva säilymään nyt ja aina.
--269 jaksoa-->
Ensiesiintyminen jaksossa: #321: Togepi-kangastus (Advanced Challenge-kausi)
Togepi kuoriutui munasta, jonka Ash löysi Kanto-alueelta. Ash, Misty ja Brock kinastelivat siitä, kuka olisi paras henkilö hoitamaan munaa. Hälinän keskellä muna kuoriutui, ja Togepi näki ensimmäisenä Mistyn, jonka leimasi heti äitihahmokseen. Näin ollen Togepi liittyi Mistyn joukkoon. Togepi ei ollut ottelija-tyyppiä, mutta puolusti usein itseään ja Mistyä käyttämällä puoliksi vahingossa Metronome-liikettään. Togepi oli kuin vastakuoriutuneet yleisestikin: leikkisä, utelias ja hieman ilkukurinenkin, ja se usein karkaili omille teilleen tutkimaan ympäristöään. (Yli)herkkyys oli myös osa Togepin luonnetta, ja se saattoikin purskahtaa valtavaan itkuun milloin mistäkin syystä. Togepi kehittyi pitkän etapin jälkeen Togeticiksi Mirage Kingdomissa puolustaakseen lajitovereitaan.
Ensiesiintyminen jaksossa: #050: Kenelle Togepi kuuluu? (Indigo League-kausi)


Poliwhirl & Poliwag
Poliwhirl kehittyi Poliwagista, kun Misty otteli Ashia vastaan selvittääkseen, kuka saa pitää itsellään kaksikon kinasteleman, Poképalloon jääneen Totodilen. Misty hävisi, mutta pettymyksen sijaan hän olikin mielissään juuri kehittyneestä Poliwhirlistään, jonka uskoi kehittyneen auttaakseen kouluttajaansa, kun taas Totodile vaikutti Pokémonilta, joka tekee mitä lystää. Tämä antoi jo osviittaa Poliwhirlin ja Mistyn läheisistä väleistä. Poliwhirliä käytettiin melko harvoin - aivan kuten Poliwaginakin ollessaan - mutta se sai silti paljon kokemusta esimerkiksi Whirl Cupissa, missä se pärjäsi loistokkaasti. Blackthorn Cityssä Misty otteli erästä kouluttajaa vastaan ja hävisi Poliwhirlillään. Mistyn harkitessa Poliwhirlin kehittämistä, Poliwhirl olikin jo itse napannut King's Rockin Ashin laukusta, ja kehittyi sen avulla Politoediksi.
--41 jaksoa-->
Ensiesiintyminen jaksossa: #153: The Totodile Duel (The Johto Journeys-kausi)
Ei esitetty Suomessa
Misty tapasi Poliwagin Orange Islands-saaristossa, kun Ash ja Tracey sairastuivat villin Vileplumen Stun Sporen vaikutuksesta ja Mistyn oli määrä löytää ratkaisu vaivaan. Läheisen lammikon Poliwag, ystävällisenä Pokémonina, auttoi Mistya etsimään kotilammestaan vasta-ainetta pojille, ja kiintyi samalla Mistyyn. Kun asia oli selvinnyt, Poliwag päättäväisesti tahtoi Mistyn matkaan, ja näin lopulta kävikin. Poliwagia ei käytetty usein otteluissa, sillä se oli kömpelömpi maalla kuin vedessä, mutta se onnistui silti saamaan tarpeeksi kokemusta kehittyäkseen lopulta Poliwhirliksi ottelussa Ashin Bulbasauria vastaan.
Ensiesiintyminen jaksossa: #112: The Stun Spore Detour (The Adventures in the Orange Islands-kausi)
Ei esitetty Suomessa


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.