Televisio


Konstaapeli Jenny


ALKUPERÄINEN NIMI Junsar
ENSIESIINTYMINEN Jakso #2: "Pokémon hädässä!"
KOTIKAUPUNKI Lukuisia

Jenny, tai virallisemmin konstaapeli Jenny, on yhteinen nimitys kaikille Pokémon-maailmassa työskenteleville poliiseille/konstaapeleille. Jokaisella alueella on hieman erinäköinen Jenny, mutta paikallisesti he ovat aina täysin identtisen näköisiä. Ulkopuolisen onkin vaikea erottaa konstaapeleja toisistaan - Brockin itsensä mukaan hän on ainoa, joka pystyy näkemään pienimmätkin erot naisten välillä. Toisinaan Jennyt saattavat kuitenkin pitää hatussaan erilaisia pinssejä, joista heidät pystyy erottamaan.

Konstaapeli Jenny työskentelee luonnollisesti hyvän puolesta, ja hänet kohdattiinkin ensimmäisen kerran Kanto-alueella, kun hän varoitti kouluttajia lähistöllä liikkuvista varkaista (Rakettiryhmä). Rakettiryhmän jahtaamisen lisäksi Jenny on auttanut muidenkin pahisjengien kanssa, sekä ottanut osaa milloin mihinkin tapahtumaan, joka on vaatinut oikeutta tai vääryyden oikaisemista. Joskus Jenny on joutunut tahtomattaan osaksi luultua isompaa vyyhtiä, kuten pahaenteisen Malamarin hypnotisoimaksi Kalos-alueella.

Vaikka konstaapeli Jenny nähdään usein rohkeana, oikeudenmukaisena ja vahvana naishahmona, voivat hänen poliisitoimensa olla silloin tällöin tehottomia. Siksi Jenny luottaa usein yhteistyön voimaan. Konstaapeli Jenny on tyypillisesti erittäin hyvää pataa hoitaja Joyn kanssa. Jenny luottaa pääasiassa Growlitheen työtehtävissään, mutta Kalos-alueella Manectric ja Alola-alueella Gumshoos ovat vakiinnuttaneet paikkansa konstaapelin rinnalla. Yksittäisiä muitakin Pokémoneja on Jennyn omistuksessa nähty, riippuen työtehtävän vaativuudesta.


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.