Televisio


Colress


ALKUPERÄINEN NIMI
アクロマ | Achroma
ENSIESIINTYMINEN
Jakso #773: "Plasmaryhmän Pokémon-juoni!"
KOTIKAUPUNKI
?, Unova

Colress on osa Ghetsisin luotsaamaa Team Plasma-juokkoa. Colressin vastuulla on kehitellä laite, jonka avulla saa kontrolloitua mitä tahansa Pokémonia. Colress kehittelee projektiaan alunperin hylätyssä observatoriossa Floccesy Townissa, mutta vaihtaa ajoittain paikkaa välttääkseen epäilyjä. Colress testaa tuotostaan useaan otteeseen, toisinaan jopa kannoilleen päässeiden Ashin ja tämän ystävien Pokémoneihin, yllättyen sen vähäisestä vaikutuksesta Pokémoneihin, joilla on vahva side kouluttajiinsa.

Colress raportoi projektinsa etenemisestä Ghetsisille säännöllisesti hologrammilähettimien avulla, ja harvoin kohtaa pomoaan kasvokkain. Colressin luoma kontrollointilaite yritetään tuhota useaan otteeseen tuloksetta, ja toisinaan sitä yritetään jopa napata omiin tarkoitusperiin esimerkiksi Rakettiryhmän taholta. Colressin onnistuu myös kiristää esimerkiksi N:ää luopumaan hallussa pitämästään Valon Kivestä (Light Stone) laitteensa avulla.

Kun Ghetsis näyttää vihdoin vihreää valoa suunnitelmansa toteuttamiselle, Colress suuntaa laitteensa kanssa Valkoisille Raunioille (White Ruins), missä käyttää laitettaan Ghetsisin herättämään, legendaariseen Reshiram-Pokémoniin. Ash ja Pikachu onnistuvat taistelemaan laitteen kontrollia vastaan, ja tekevät Team Plasman aikeista lopun. Colress pidätetään ja hän vaikuttaa ymmärtävänsä tekojensa seuraukset, ja tokaisee seuraavan keksintönsä olevan laite, jolla kommunikoida Pokémonien kanssa.

Colressin itsensä omistamia Pokémoneja ei ole nähty lainkaan. Kehittämänsä laitteen avulla Colress on kuitenkin ottanut vallan useista villi-Pokémoneista, sekä muun muassa Ashin Pikachusta, Irisin Dragonitesta, Rakettiryhmän Meowthista sekä legendaarisesta Reshiram-Pokémonista.

SAAVUTUKSET
Colress on tunnettu Pokémonien oikeuksia ajavan Team Plasman jäsenenä, johtaja-Ghetsisin aisaparina.


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.