Televisio


Cilan


ALKUPERÄINEN NIMI
デント | Dento
ENSIESIINTYMINEN
Jakso #664: "Kolme johtajaa, iso vastus"
KOTIKAUPUNKI
Striaton City, Unova

Cilan on kotoisin Striaton Citystä, jossa hän toimi salipäällikkönä yhdessä kahden veljensä, Chilin ja Cressin, kanssa. Tämän lisäksi hänet tunnetaan Pokémon-tuntijana (Pokémon connoisseur), jolloin hänellä on kyky nähdä Pokémonin ja tämän kouluttajan yhteensopivuus ja läheisyys. Tämä osoittaitui erittäin hyödylliseksi kyvyksi hänen seikkaillessaan yhdessä Ashin ja Iriksen kanssa.

Kun Ash voitti Cilanin saliottelussa, päätti tämä liittyä Ashin ja Iriksen joukkoon ja lähteä seikkailemaan ympäri Unovaa. Cilanilla on paljon tietoa Pokémoneista, ja lisäksi hän on osoittanut olevansa erinomainen kokki, tehden ruokaa itselleen ja ystävilleen. Cilan voi käydä epäileväksi joidenkin asioiden suhteen, ja pitääkin kunnon perusteluja ja logiikkaa parempana vaihtoehtona kuin sattumanvaraista arvailua.

Cilan on rauhallinen ja asiallinen hahmo, joka osasi pitää Ashin ja Iriksen aisoissa. Hänellä on tapana puhua asiat halki ymmärrettävästi ja asianmukaisesti, ja käyttää usein sormiaan elekielenä keskustelun yhteydessä. Toisinaan Cilan kuitenkin yllättää ja hänestä löytyy useampi "alter-ego", joista tunnetuin lienee salapoliisi-Cilan.

SAAVUTUKSET
Cilan on toiminut Striaton Cityn salipäällikkönä. Lisäksi hän on A-tason Pokémon-tuntija.


POKÉMONIT TIIMISSÄ TÄLLÄ HETKELLÄ

Pansage
Pansage on ehdottomasti ja epäilemättä Cilanin "tavaramerkki"-Pokémon, jota hän käyttääkin eniten otteluissa ja niiden ulkopuolella. Pansage on kouluttajansa tavoin lempeä ja ystävällinen Pokémon, joka auttaa ketä tahansa hädässä olevaa kouluttajaa tai Pokémonia. Rauhallisen ulkokuoren sisältä löytyy kuitenkin voimakas ja vahva Pokémon, joka osoitti vahvuutensa jo saliottelussa Ashia vastaan, pistäen tämän tukalaan tilanteeseen. Cilan on käyttänyt Pansagea onnistuneesti myös muissa tärkeissä otteluissa, kuten Don Georgen järjestämissä turnauksissa. Luonteensa, vahvuuksiensa ja katkeamattoman kouluttaja-Pokémon-suhteen vuoksi Pansage on elintärkeä osa Cilanin Pokémon-joukkoa.
Ensiesiintyminen jaksossa: #664: Kolme johtajaa, iso vastus (Black & White-kausi)


Crustle
Cilanin Dwebble kehittyi Crustleksi ottelussa Jessien Woobatia vastaan joukon ollessa lähellä Chargestone Cavea. Jo ennestään vahva Dwebble sai kehittymisen myötä lisää voimaa ja oppi uusia hyökkäyksiä. Crustle voitti Woobatin leikiten osoittaen Cilanille ja muille, että se on varteenotettava vastus. Kehittymisen jälkeen Cilan on käyttänyt Crustlea monissa otteluissa, joista se on hävinnyt vain muutamia. Tärkeitä voittoja on siis takataskussa runsaasti. Crustle on siis ehdottomasti yksi Cilanin Pokémon-tiimin kulmakivistä ja vahvimmista jäsenistä.
--51 jaksoa-->
Ensiesiintyminen jaksossa: #723: Kriisi Chargestone-luolassa! (Kilpailevat kohtalot-kausi)


Stunfisk
Ystävykset kohtasivat Stunfiskin lammella, jolla Ash ja Oshawott treenasivat. Stunfisk lyöttäytyi yhteen villin Palpitoadin kanssa, joka halusi häätää Ashin ja Oshawottin alueeltaan. Stunfisk onnistuikin aluksi pitämään tunkeilijat poissa lammelta, kunnes Cilan otti onkensa esiin ja sai Stunfiskin kiikkiin niin, että Ash onnistui ottelemaan Palpitoadia vastaan. Taistelun tuloksena Ash pyydysti Palpitoadin ja Stunfisk pökertyi niin, että Cilan puolestaan pyydysti sen. Stunfisk oli aluksi epäileväinen Pokémon, eikä tuntunut sopeutuvan joukkoon. Vähitellen se alkoi kuitenkin hyväksyä Cilanin kouluttajakseen ja ystävystyi muiden Pokémonien kanssa. Stunfisk osoitti jo alussa olevansa mieluummin joukon seuraaja kuin johtaja (se totteli Palpitoadia sen sijaan, että toimi itsenäisesti). Tämä tulee toisinaan esille vieläkin Stunfiskin ollessa hieman epävarma ottelutilanteissa, mutta Cilanin määrätietoisella kouluttamisella siitäkin päästään varmasti yli.
Ensiesiintyminen jaksossa: #694: Silmät auki pelkoa päin! (Black & White-kausi)


ENTISET POKÉMONIT

Dwebble
Cilanin ystävineen kohtasivat Dwebblen ensimmäistä kertaa, kun tämä teki itselleen uutta "kotia" löytämästään kivestä. Tämä kivi kuitenkin varastettiin heikolta Dwebbleltä, ja ystävykset - erityisesti Cilan - ryhtyivät auttamaan poloista saamaan sen takaisin. Aluksi Dwebble oli erittäin ujo ja arka, eikä halunnut vastaanottaa apua, mutta lopulta se heltyi ja antoi yhteistyölle mahdollisuuden. Dwebble sai kivensä lopulta takaisin, ja pyysi päästä Cilanin mukaan. Cilanin ja Dwebblen välille oli syntynyt jo syvää ystävyyttä. Dwebble oli arka Pokémon, jolta puuttui itsevarmuutta, mutta se osasi useita voimakkaita hyökkäyksiä. Cilanin hellässä hoivassa siitä kehkeytyi vähitellen itsevarma ja luotettava Pokémon. Koulutus mahdollisti Dwebblen kehittymisen Crustleksi ottelussa Rakettiryhmää vastaan.
Ensiesiintyminen jaksossa: #670: Oma kivi kullan kallis! (Black & White-kausi)


Basculin
Matkallaan Unovassa Cilan otti osaa kalastuskilpailuun, joka myöhemmin paljastui Rakettiryhmän ylläpitämäksi kepposeksi. Cilan sai ongittua sinisen Basculinin, jota vastaan otteli Pansagellaan voitokkaasti. Cilan käytti kilpailuun tarkoitettua Poképalloa pyydystäkseen Basculinin ja onnistui. Hän antoi sen kilpailun tuomarille (Jessielle) arvioitavaksi, vain myöhemmin todistaakseen Rakettiryhmän varastaneen kaikki kilpailussa pyydystetyt Pokémonit. Rakettiryhmän pakomatkan esti naaraspuolinen Frillish, joka onnistui vapauttamaan kaikki varastetut Pokémonit. Cilanin pyydystämä Basculin oli yksi vapautetuista Pokémoneista, eikä sitä ole sen koommin nähty.
Ensiesiintyminen jaksossa: #685: Kalastustuntijan kalastustunti (Black & White-kausi)


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.