Televisio


Sanpei


ALKUPERÄINEN NIMI
サンペイ | Sanpei
ENSIESIINTYMINEN
Jakso #820: "Ripaus ninja-viisautta!"
KOTIKAUPUNKI
Ninjakylä (Ninja Village), Kalos

Sanpei on omaperäinen Pokémon-kouluttaja Kalos-alueelta, johon Ash tutustui heti Kalos-seikkailunsa alkumetreillä. Poikia yhdisti se, että molemmat omistivat Froakien tai jonkin sen kehitysasteen, ja heidän välilleen syttyikin roihuava kilpailuasetelma halutessaan ottaa selvää, kumman sammakko-Pokémon on voimakkaampi. Täysin tosissaan tämän suhteen Sanpei ja Ash eivät kuitenkaan ole, ja heidän välilleen syntyi myös vahva ystävyyssuhde.

Sanpei on kotoisin Ninjakylästä (Ninja Village), joka kunnioittaa ninjojen historiaa ja perinteitä. Sanpei itse pitää suuressa arvossa kotikyläänsä ja sen asuttamia ninjoja, ja hän onkin rakentanut elämäntyylinsä täysin ninjojen oppien ympärille. Sanpein vastuulla on suojella kyläänsä kaikin mahdollisin keinoin, ja hänestä povataankin tärkeää tekijää kylänsä selviytymiselle. Sanpei on oppinut ninjataitonsa paitsi kahdelta veljeltään, Ippeiltä ja Niheiltä, niin myös hänelle nimitetyltä oppi-isältä, Saizolta. Toki kylän vanhin ja entinen päällikkö, Haizo, on myös jakanut oppejaan pojalle.

Yksi ninjakylän tunnetuimmista legendoista on sankari-Greninja (Hero Greninja), jonka kerrotaan puolustaneen kylää ansiokkaasti kauan aikaa sitten. Sanpein uskotaan valinneen kumppanikseen Froakien tunnustuksena kyseiselle legendalle - Sanpei puolestaan uskoo myös Ashin haalineen itselleen Froakien, tietoisesti tai ei, samaisesta syystä. Ja totta tosiaan: Ash onnistui rakentamaan itsensä ja Greninja välille niin vahvan siteen, että Greninja pystyi ottamaan harvinaisen Ash-Greninjan muodon. Sanpei uskoo Ash-Greninjan kertovan sankari-Greninjan paluusta, ja arvostaa tästä syystä Ashia ystävänään entistäkin enemmän.

POKÉMONIT TIIMISSÄ TÄLLÄ HETKELLÄ

Greninja
Sanpein Frogadier paljastui kehittyneen Greninjaksi, kun Sanpei kohtasi ystävykset hänen suorittaessa Ninjakylän hänelle määräämää tehtävää. Sanpei oli joutunut veden varaan oteltuaan vahvaa, naamioitunutta kouluttajaa vastaan. Toivuttuaan hetken, Sanpei jatkoi tehtäväänsä yhdessä Ashin ja muiden ystäviensä tuella. Sanpei kohtasi naamioituneen kouluttajan uudestaan, ja tällä kertaa onnistui voittamaan tämän Barbaraclen Greninjallaan. Naamiomies osoittautui Sanpein mentoriksi, joka halusi vain testata poikaa. Myöhemmin Greninja on esiintynyt lukuisia kertoja Sanpein rinnalla, muun muassa Ninjakylässä, missä se otti osaa kylän puolustamiseen tunkeilevilta tahoilta. Greninja on luotettava ja lojaali Pokémon, johon Sanpei pystyy turvautumaan hädän hetkellä. Joskus Greninja voi näyttäytyä hieman röyhkeänä, mutta se pyrkii usein vain saamaan vastustajistaan kaiken irti, kehittyäkseen itse paremmaksi ottelijaksi.
--??? jaksoa----Vähintään 35 jaksoa--
Ensiesiintyminen jaksossa: #855: Ninja-haaste! (Kalos-seikkailu -kausi)


ENTISET POKÉMONIT

Frogadier & Froakie
Frogadier oli ensimmäinen maistiainen Sanpeista. Ash hoksasi Pokémonin istuskelevan puun oksalla, ja yritti etsiä sen kouluttajaa. Löytäessään Sanpein, pojat päätyivät otteluun, jossa Frogadier haastoi Ashin Froakien. Vaikka Froakie pisti hyvin kampoihin, Frogadier vei voiton. Tämä ottelu synnytti kipinän paitsi sammakko-Pokémonien vastakkainasettelulle, niin myös ystävyydelle. Ystävyys näkyi muun muassa siinä, että Frogadier auttoi Ashin Froakieta oppimaan ja hallitsemaan uusia hyökkäyksiä. Tutustumisensa jälkeen Sanpei viihtyi Ashin seurassa jonkin aikaa, auttaen milloin missäkin askareessa (kuten Rakettiryhmän päihittämisessä), kunnes lähti jatkamaan omia seikkailujaan. Tuona aikana Frogadier kehittyi Greninjaksi.
--??? jaksoa-->
Ensiesiintyminen jaksossa: #820: Ripaus ninja-viisautta! (XY-kausi)
Froakie oli Sanpein ensimmäinen Pokémon. Sanpein veljet uskovat Sanpein valinneen Froakien kumppanikseen tunnustuksena Ninjakylän sankari-Greninjan legendalle, mutta Sanpei itse ei ole tätä vahvistanut. Ensikohtaamisessaan Ashin kanssa Froakie oli jo kehittynyt Frogadieriksi, joten sitä ei ole koskaan nähty fyysisesti. Sanpein kuitenkin tiedetään omistaneen joskus Froakien, sillä hänen esitellessään ystävilleen Ninjakylää, näyttää hän samalla huoneessaan olevaa vanhaa valokuvaa, jossa hän poseeraa veljiensä kanssa Froakie rinnallaan.
Ensiesiintyminen jaksossa: #902: Ninja-sankarin taru! (XYZ-kausi)


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.