Televisio


Danika


ALKUPERÄINEN NIMI
アサヒ | Asahi
ENSIESIINTYMINEN
Jakso #1157: "Neuvoja neuvokkaille!"
KOTIKAUPUNKI
?, ?

Danika on Pokémon-kouluttaja ja tutkija osana Project Mew -hanketta, johon Goh on myös sittemmin ottanut osaa. Hankkeen tarkoituksena on löytää legendaarinen Mew viidestä hengestä koostuvan tutkijaryhmän kokoonpanolla. Päästäkseen osaksi tätä ryhmää, tulee suorittaa vaativia tehtäviä ja ansaita poletteja niistä suoriutumisen merkiksi. Danika, yhdessä Quillonin kanssa, on jo osana tätä joukkoa, ja toimivat tällä hetkellä eräänlaisina ohjaajina niille, ketkä ryhmään vielä pyrkivät.

Danika on määrätietoinen ja itsevarma kouluttaja, joka tietää mitä tekee. Hän on erityisen osaava tunnistamaan kouluttajien potentiaalin

Danika on luonteeltaan avoin ja ystävällinen, päinvastoin kuin vakavampi Quillon. Danika nähdään usein kannustamassa Gohia ja antamassa hänelle vinkkejä tulevaisuuden varalle.

SAAVUTUKSET
GALAR
Project Mew
Huipputaso


POKÉMONIT TIIMISSÄ TÄLLÄ HETKELLÄ

Azumarill
Azumarill on Danikan tunnusomaisin kumppani, ja se nähdäänkin usein ulkona Poképallostaan kouluttajansa rinnalla. Azumarill nähtiin ensimmäisen kerran, kun Danika seurasi Goh:n edistymistä Alolan Ninetalesin jäljittämisessä. Azumarill on ottanut Danikasta mallia elämänasenteeseensa, ja se nähdäänkin usein kannustamassa muita Project Mew -järjestön jäseniä ja on harvoin pahalla tuulella. Azumarill on sittemmin nähty muissa Project Mew -järjestön hankkeissa, kuten esimerkiksi villin Regirockin takaa-ajossa. Varsinaisessa ottelutilanteessa Azumarillia ei ole vielä kohdattu, joten sen todellisista ottelukyvyistä ei ole tarkempaa tietoa. Se lienee kuitenkin varsin luotettava kumppani Danikalle.
Ensiesiintyminen jaksossa: #1169: Kultainen tehtävä! (Mestarimatkat-sarja -kausi)


Urshifu
Danika omistaa Rapid Strike -muodon Urshifun, joka on tosin nähty toistaiseksi vain varsin pikaisesti, kun Danika käytti sitä karkottaakseen Pokémon-salametsästäjät Unovan aavikolta. Nopeasta esiintymisestä huolimatta Urshifu osoitti olevansa taistelija-ainesta, kun se lähes yksinään pystyi hoitelemaan salametsästäjien Pokémonit ja karkottamaan metsästäjät tiehensä. Urshifu on eittämättä Danikan tiimin suurimpia voimavaroja.
Ensiesiintyminen jaksossa: #1169: Kultainen tehtävä! (Mestarimatkat-sarja -kausi)


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.