Televisio
Horace
トキオ | Tokio | |
Jakso #1121: "Juuri oikeaan aikaan!" | |
Cianwood City, Johto |
Horace on Pokémon-kouluttaja ja Goh:n kilpailija. Goh ja Horace ovat tutustuneet alunperin joitakin vuosia sitten, kun kaksikko törmäsi ollessaan etsimässä myyttisiä Pokémoneja: Goh:n tähtäimessä oli Mew, Horacen puolestaan Celebi. Pojat ystävystyivät todettuaan heillä olevan samankaltaiset tavoitteet ja yhtäläinen tiedonjano Pokémonien alkuperään liittyen. Ensitapaamisensa jälkeen he sopivat tapaamisen seuraavalle päivälle, mutta Horace sairastui Goh:n tietämättä, jolloin Goh alkoi kantaa kaunaa luullen, että hänelle oli tehty oharit.
Vuosi myöhemmin Horace saapui Ilex Forestiin ja löysi metsästä pyhäkön, jonka ääressä rukoili Celebiä viemään hänet ajassa taaksepäin toteuttaakseen tapaamisensa Goh:n kanssa. Toive ei toteutunut, mutta Horace jätti Goh:lle kirjeen pyhättöön. Vuosi eteenpäin, ja Goh löytää kirjeen kuin myös kohtaa Horacen jälleen, ja pojat jatkavat ystävyytensä ylläpitämistä. Sittemmin heistä on tullut toisilleen myös kilpailijat, sillä molemmat ottivat osaa Project Mew -hankkeen haasteisiin, pyrkien päästä varsinaiseksi osaksi projektiryhmää. Sekä Horace että Goh suorituivat haasteista ja pääsivät kuin pääsivätkin osaksi projektia.
Horace on lempeä ja antelias persoona. Vaikka Project Mew -haasteet loivat eri kouluttajien välille kilpailuasetelman, oli Horacelle silti tärkeää huomioida kanssakilpailijoitaan ja jopa auttaa heitä tarpeen vaatiessa. Horace ei ole kovin hyökkäävä, ja tämä näkyy myös hänen Pokémoneissaan sekä ottelutavoissaan: hän pitäytyy pikemminkin puolustusasemissa, kuin on suuna päänä hyökkäämässä. Horacen tavoitteena on löytää kaikki maailman psychic-tyypin Pokémonit, joista tärkeimmäksi hän on nostanut myyttisen Celebin.
![]() |
Bayleef kehittyi Horacen Chikoritasta jossakin vaiheessa ennen kolmatta Project Mew -haastetta. Se nähtiin, kun Horace otteli sillä villiä Cloysteria vastaan Seafoam Islands-saaristossa, missä kolmas haaste pidettiin. Bayleef osallistui myös varsinaiseen haasteeseen, eli raid-otteluun legendaarista Articunoa vastaan, jossa sen keskeisin tehtävä oli käyttää köynnöksiään pitämään Articuno paikallaan, kun muut kouluttajat hyökkäsivät sitä kohti. Sisukkuudestaan huolimatta Articuno päihitti Bayleefin, kuten muidenkin kouluttajien Pokémonit. Bayleef lienee Horacen tärkeimpiä Pokémoneja, onhan se kehittynyt hänen seurassaan alusta asti olleesta Chikoritasta. |
![]() ![]() |
|
Ensiesiintyminen jaksossa: #1191: Battling in the Freezing Raid! (Huikeat matkat-sarja -kausi) Ei esitetty Suomessa |
![]() |
Indeedee on nähty vain varsin pikaisesti, kun Horace käytti sitä Project Mew -hankkeen haasteessa raid-ottelussa legendaarista Articunoa vastaan. Horace ei juuri muuta ehtinyt kuin lähettää Indeedeen otteluun, kun Articuno oli sen jo päihittänyt. Tästä syystä Indeedeen todellinen luonne tai otteluvahvuudet eivät ole tässä vaiheessa tiedossa. Kyseinen Pokémon on kuitenkin tunnettu avuliaisuudestaan ja riidanhaluttomuudestaan, joten se vaikuttaisi olevan otollinen Pokémon Horacen joukkoon. |
Ensiesiintyminen jaksossa: #1191: Battling in the Freezing Raid! (Huikeat matkat-sarja -kausi) Ei esitetty Suomessa |
![]() |
Gardevoir on kolmas Pokémon, joka Horacen omistuksessa on nähty. Se nähtiin ensimmäisen kerran yhdessä Horacen muiden Pokémonien kanssa, kun hän käytti sitä Project Mew -hankkeeseen liittyvässä suuressa raid-ottelussa Articunoa vastaan. Gardevoir osoitti tuolloin erikoiskykynsä: se on erikoistunut puolustus- ja parannustekniikoihin, yrittäen puolustaa muita Pokémoneja Articunon hyökkäyksiltä sekä käyttämällä voimiaan parantaakseen Goh:n Cinderacen. Myöhemmin Gardevoir oli Horacen valinta Sea Mauvillessa tapahtuneeseen Project Mew-haasteeseen, jossa Horace ja Gardevoir lyöttäytyivät yhteen Goh:n ja Inteleonin kanssa. Gardevoir on esiintymisissään osoittanut olevan täydellinen lisäys Horacen tiimiin. |
Ensiesiintyminen jaksossa: #1191: Battling in the Freezing Raid! (Huikeat matkat-sarja -kausi) Ei esitetty Suomessa |
![]() |
Virizon on legendaarinen Pokémon, jonka Horace pyydysti osana viimeistä Project Mew-organisaation haastetehtäväänsä. Horace on sittemmin käyttänyt Virizionia vain satunnaisesti, muun muassa Faraway Islandilla ensin hätyyttääkseen vastaantulleita villejä Pokémoneja tiehensä, mutta myöhemmin myös ottelussa harvinaista Mewta vastaan. Virizion ei pärjännyt ottelussa Mewlle, eikä ole sen koommin näyttäytynyt uudestaan, joten Virizionin todellista luonnetta tai vahvuuksia ei kunnolla tiedetä. |
Ensiesiintyminen jaksossa: #1222: The Mew from Here! (Huikeat matkat-sarja -kausi) Ei esitetty Suomessa |
![]() |
Chikorita oli ensimmäinen Pokémon, joka Horacen omistuksessa nähtiin, ja sen on ajateltu olevan hänen aloitus-Pokémoninsa. Chikorita on nähty vain pikaisesti Horacen ensiesiintymisen yhteydessä, kun hän saapui Johton Ilex Forestiin Chikorita rinnallaan, ja kohtasi metsässä Goh:n, johon oli tutustunut jo joitakin vuosia aiemmin ensimmäisen kerran. Horace vaikutti tuolloin pitävän Chikoritaa usein ulkona Poképallostaan, mikä vahvistaa käsitystä siitä, että Chikorita oli Horacelle erityisen tärkeä Pokémon, jonka hän tahtoi kokevan ja näkevän saman, mitä Horace itsekin. Nopean ensiesiintymisen jälkeen Chikorita sai Horacen koulutuksen alla tarpeeksi kokemusta kehittyäkseen Bayleefiksi, jollaisena se seuraavan kerran nähtiinkin. |
Ensiesiintyminen jaksossa: #1121: Juuri oikeaan aikaan! (Matkat-sarja -kausi) |