Pelit
Nintendo 3DS / New Nintendo 3DS
Pelaaminen tapahtuu käytännössä liikkumalla Timin roolissa ympäri kaupungin eri kohteita, etsien johtolankoja paitsi fyysisistä paikoista (kuten seinistä, maasta, huonekaluista), niin myös juttelemalla paikalla oleville ihmisille tai Pokémoneille. Pikachu kulkee Timin mukana paitsi tulkkaamassa Pokémoneja, niin myös antamassa vinkkejä ja oman arvionsa tapahtuneista. Pelin tärkein päämäärä on koota johtolangat yhteen ja selvittää tapahtumat antamalla jokaiselle tilanteelle oikea ratkaisu. Mitä useampia ongelmia saa ratkottua, sitä pidemmälle pelissä etenee. Samalla tarina syvenee, ja ehkä Timistä ja salapoliisi-Pikachusta paljastuu enemmän kuin osaa arvatakaan... Detective Pikachun kehittäminen alkoi jo vuonna 2013, ja vuonna 2016 Japanissa julkaistiin demo pelistä, joka sisälsi vain osan pelitarinan alkuvaiheista. Varsinaisen, kokonaisen pelin ilmestyessä maailmanlaajuisesti vuonna 2018, julkaistiin samalla Japanissa kirja, Detective Pikachu: Episode 0—Eevee's Case, joka avaa tapahtumia ennen pelin tarinan alkamista. Lisäksi Detective Pikachusta julkaistiin live action-elokuva vuonna 2019. | ||
Pelit jatkavat toki perinteeksi muodostunutta Pokémon-kaavaa: olet aloitteleva Pokémon-kouluttaja, ja tavoitteenasi on nousta Pokémon-mestariksi. Edeltäjiensä tavoin tälläkin kertaa haastetaan salipäälliköiden sijaan Trial Captaineja sekä Totem Pokémoneja, joilta ansaitaan Z-Crystaleja, joita hyödynnetään seitsemännen sukupolven uusissa Z-hyökkäyksissä. Edeltävien pelien tavoin paluun tekevät myös Poké Pelago, Pokémon Refresh, Festival Plaza ja Battle Royal, joihin on lisätty uusia ominaisuuksia, kuten Battle Agency Festival Plazalle. Uusi Mantine Surf-minipeli antaa myös uutta pelattavaa. Ultra Sun ja Ultra Moon sisältävät myös täysin uusia Z-hyökkäyksiä, uusia alueita Alolassa, uusia muotoja Pokémoneille (kuten Lycanroc ja Necrozma) sekä täysin uuden "post-game"-tarinan Episode RR-muodossa - tutut kasvot tekevät paluun Team Rainbow Rocket-kokoonpanossa. Myös Ultra Beastit saavat pienoisen ylennyksen, kun peleissä pääsee seikkailemaan suoraan Ultra Spacessa ja kohtaamaan erikoiset Pokémonit omissa elinympäristöissään. Saattaapa samoilla seuduilla esiintyä myös aiemmista sukupolvista tuttuja legendaarisiakin... Pelien PokéDex - tai tarkennettuna RotomDex - sisältää nyt hieman enemmän Pokémoneja: kaikkiaan 401 kappaletta, joista muutama on täysin uusia. Tämä onkin ennenäkemätöntä, että kesken sukupolven esitellään uusia Pokémoneja. Toki PokéBank tarjoaa edelleen palveluitaan myös näihin peleihin, jolloin Pokémoneja on mahdollista siirrellä ja tarkastella halutessaan edestakaisin. | ||
Vaikka tarinan perusta säilyy Pokémonille uskollisena, moni asia on näissä peleissä uudistunut. Alola on alueeltaan saaristo, ja jokaisella saarella on omat käytäntönsä. Salipäälliköt on korvattu Trial Captaineilla, jotka päihittämällä tarinassa edetään. Elite 4:ää ei myöskään valmiiksi ole, vaan esitellään vasta myöhemmin: Liigaa rakennetaan pelin edetessä. Vanhat tutut HM-liikkeet on poistettu ja tilalle on tuotu PokéRide-toiminto, jonka avulla paikalle voi kutsua Pokémonin milloin lentämään, milloin surfaamaan. Peli esittelee uuden Rotom PokéDexin, joka auttaa sinua seikkailullasi. Uusi sukupolvi tuo mukanaan myös uusia Pokémoneja, sekä uusia Alola-muotoja jo ennestään tutuille Pokémoneille - unohtamatta mysteerisia Ultra Beasteja. Muita pelien uusia palveluita ovat Poké Pelago, Pokémon Refresh, Festival Plaza ja Battle Royal, jotka kaikki vievät pelaamisen uudelle tasolle. Seitsemännen sukupolven mittavin uusi ominaisuus ovat kuitenkin Z-hyökkäykset, joita jokainen Pokémon voi suorittaa pitämällä hallussaan Z-kristallia. X- ja Y-peleistä on harpattu eteenpäin, ja esimerkiksi pelaajahahmon liikkuminen ja ympäristön soljuvuus ovat kaikki viety äärimmilleen. Hahmon kustomointivalikoimaa on laajennettu myös huomattavasti. Pokémon Sun ja Pokémon Moon esittelevät 80 uutta Pokémonia ja 18 Alola-muotoa. Pelien PokéDex on jaettu neljään osaan, jokaisen saaren mukaan. Pokémoneja on tässä Dexissä kaikkiaan 301, mutta PokéBankin kautta peliin on mahdollista tuoda kaikki Pokémonit tätä edeltävistä sukupolvista. National Dex on siirretty PokéBankiin, jolloin Sun/Moon eivät sitä enää tarjoa. PokéBank kuitenkin tarjoaa loistavat puitteet Pokémonien varastoimiseen, tarkasteluun ja siirtämiseen. Pokémon Sun ja Moon eroavat toisistaan joidenkin Pokémonien saatavuuden sekä pienoisten yksityiskohtien saralla. | ||
(eShop) |
||
Pelissä edetään selvittämällä japanilaisia ristikoita, jotka tunnetaan myös nimellä nonogram ja/tai picross. Ruudukon ympärille sijoitetut numerot määrittävät sen, mitkä ruuduista mustataan ja mitkä ei. Ristikon selvittyä siihen muodostuu kuva Pokémonista, jonka samalla nappaat joukkoosi. Selvittämällä ristikoita ja Pokémoneja nappaamalla etenet maailmassa, joka sisältää kaikkiaan 30 eri aluetta ja yli 300 ristikkoa. Jokaisella Pokémon-tyypillä on oma erikoiskykynsä, jotka vaihtelevat vielä yksilöllisellä tasolla riippuen Pokémonista: esimerkiksi sähkö-tyypin Pokémonit hidastavat aikaa. Nämä kyvyt helpottavat ristikoiden selvittämistä. Picritejen avulla maailmassa pääsee etenemään nopeammin, mutta niillä saa myös lisättyä esimerkiksi ristikoiden selvittämiseen vaadittavaa energiaa, avattua uusia ristikoita sekä paljastettua Megaevoluution salat. Pokémon Picross on logiikkaa vaativa, viihdyttävä peli ajantappamiseen. | ||
Pokémon Super Mystery Dungeon-pelin juoni alkaa tuttuun tyyliin: olet ihminen Pokémonin kehossa, joka päätyy Pokémon-maailmaan ilman mitään muistikuvia menneestä. Pelaaja päätyy Serene Villagen Pokémon-kouluun, jonka kautta yhdessä kumppaninsa kanssa päätyy huimiin seikkailuihin luolastoihin. Yhdessä Pokémonit muodostavat pelastuspartion, ja seikkaillessaan luolastoissa, ne voivat värvätä joukkoonsa muita Pokémoneja. Uuden Connection Orb-esineen avulla, Pokémonit voivat aistia toistensa välisen yhteyden. Luolastoissa eteneminen tapahtuu lineaarisesti, ja villin Pokémonin kohdatessaan ottelut käydään maastossa reaaliaikaisesti. Luolastoissa tehtävänä on pelastaa hädässä olevat Pokémonit, mutta toisinaan tehtävänannot voivat olla muutakin, tilanteesta riippuen. Pelissä on kunnollinen tarina ja juoni, mutta myös vapaampi pelaaminen on mahdollista. Connection Orbin lisäksi uudistuksia pelissä aiempiin nähden ovat esimerkiksi Alliancet, joissa koko Pokémon-joukkosi voi hyökätä yhdellä kertaa villi-Pokémonia vastaan. Lisäksi tarjolla on uusien esineiden lisäksi uusia kauppoja palveluineen, uusia hahmoja sekä yli neljän samanhetkisen Pokémonin seikkailun luolastossa. Toki peli on tuotu nykyhetkeen lisäämällä uusi Fairy-tyyppi sekä Megaevoluutiot. Pokémon Super Mystery Dungeon on myynyt hyvin ja on vahva osa PMD-pelisarjan valikoimaa. |
(eShop) |
||
Pelin tapahtumat sijoittuvat Pokémon-lelujen kuningaskuntaan, jonka kuningas pyytää sinulta apua Pokémonien pyydystämisessä. Pelaaminen tapahtuu tuttuun Rumble-tyyliin, jossa ohjaillaan Pokémonia eri alueilla, otellen villejä Pokémoneja vastaan reaaliaikasesti vain muutamaa nappia painamalla. Alueille liikutaan kuumailmapalloilla, joita voi ostaa pelin valuuttana toimivilla timanteilla. Jokainen kuumailmapallo vie eri alueelle, joka sisältää eri Pokémoneja. Pelin tavoitteena on paitsi kerätä kaikki Pokémonit, niin suorittaa myös kuninkaan antamia tehtäviä ja avata uusia toimintoja ja palveluita kuninkaan linnan sisäpihalle. Nämä voi saavuttaa joko maksamalla timanteilla, tai ansaitsemalla niitä saavuttamalla tiettyjä suorituksia. Palvelut auttavat sinua tehtävässäsi eteenpäin esimerkiksi vahvistamalla Pokémonejasi, antamalla käyttöösi Mega Stoneja tai helpottamalla vahvojen Pokémonien pyydystämistä. Linnan sisäpihalla voit myös pukea Mii-hahmosi ostamalla erilaisia asukokonaisuuksia. Pokémon Rumble World sisältää kaikki Pokémonit kuudenteen sukupolveen asti, lukuunottamatta Hoopaa ja Volcanionia. Pyydystämistä siis riittää! Peli on saanut hyviä arvosteluja, ja on malliesimerkki, kuinka "free-to-play"-pelejä tulisi kohdella. | ||
(eShop) |
||
Pelin yksinkertainen idea on yhdistää saman Pokémonin ikoneja niin, että ne poistuvat ja antavat tilaa uusille. Jokaisessa tasossa on Pokémon, jonka voi pyydystää selvittämällä palapeliä tarpeeksi pitkälle niin, että Pokémon häviää ja siihen voi käyttää Poképallon. Pyydystettyjä Pokémoneja voi käyttää tasoissa, ja jokaisella Pokémonilla on omat erikoiskykynsä, joita voi hyödyntää pelaamisessa monin eri tavoin. Aikaisemmista Pokémon-palapeleistä poiketen tehtäviä voi selvittää kaikessa rauhassa, jotta parhaat vaihtoehdot tulee käytyä huolellisesti läpi. Lisäksi pelissä esitellään Megaevoluutiot, joita voi käyttää tietyillä Pokémoneilla, kunhan niiden Mega Stonet on ensin saatu päihittämällä tietyt tasot. Pelin rahayksikkönä toimii jalokivet, joita voi ansaita ja myöskin ostaa. Niillä voidaan ostaa esineitä, jotka helpottavat pelaamista. Pelin havaitsee mahdolliset uudet päivitykset automaattisesti langattomasti, mikä myöskin helpottaa pelaamista. Pokémon Shuffle tarjoaa myös viikoittain vaihtuvia, reaaliaikaisia erikoistasoja ja niistä voi ansaita erikoispalkintoja tai harvinaisempia Pokémoneja. Pokémon Shuffle on löytänyt 3DS:n lisäksi tiensä myös puhelimiin mobiiliversiona, ja sitä on päivitetty sisältämään myös Alola-alueen Pokémoneja. | ||
Kuudennetta sukupolvea myötäillen peleihin on lisätty Megaevoluutiot, ja pelin juontakin on taitavasti pyöritelty sen ympärille. Useat Pokémonit ovat saaneet uusia Megaevoluutioita. Pelaajaa auttaa myös uusi PokéNav Plus, joka on päivitetty versio alkuperäisestä. Se sisältää paitsi PokéDexin täyttämiseen tarvittavia ohjelmia, niin myös esimerkiksi kartan ja uutistoiminnon. PokéDexistä puheen ollen, pelin oma, paikallinen dexi sisältää Hoennin 386 Pokémonia, mutta myöhemmin National Dex sisältää kaikki Pokémonit ensimmäisestä sukupolvesta kuudenteen - kaikkiaan siis 721 Pokémonia. X- ja Y-peleistä tutut Super Training, PSS ja Pokémon-Amie tekevät paluun näissä peleissä. Emeraldista tuttu Battle Frontier tosin loistaa poissaolollaan, mutta sen on korvannut uusi Battle Resort. Emeraldia hieman mukailee myös pelin Delta Episode-tarina. Yksi pelien kohokohdista on vapaa lentäminen. Lentäessä voi laskeutua minne tahansa, ja toisinaan törmätä jopa legendaarisiin Pokémoneihin. Alkuperäisistä Ruby- ja Sapphire-peleistä tutut fanien suosikit, Secret Baset ja Contestit tekevät myös paluun, hieman uudistettuina luonnollisesti. Kaiken vanhan ja uuden väliin on mahdutettu myös runsain mitoin kaikenlaista muuta pientä ja suurta, joten paitsi nostalgiannälkäisille, niin myös aivan ummikoille, peleistä löytyy paljon koettavaa. Pokémon Omega Ruby- ja Alpha Sapphire-peleillä voidaan vapaasti kommunikoida X- ja Y-pelien kesken, esimerkiksi Pokémonien vaihtamista varten. | ||
Super Smash Bros. for Nintendo 3DS tarjoaa kaikkiaan 58 pelattavaa hahmoa, joista kuusi on Pokémon-hahmoja: Pikachu, Charizard, Lucario, Greninja ja Jigglypuff, ja DLC-hahmo Mewtwo. Poképallo-esine tekee näyttävän paluun, ja lisäksi uutena tulokkaana on Master Ball, joka kantaa sisällään harvinaisia, legendaarisia Pokémoneja. Pokémon-aiheisia kenttiä on 3DS-versiossa kaksi: Unova Pokémon League sekä Prism Tower, joissa kummassakin esiintyy taustalla lukuisia Pokémoneja. Pokaalit (trophy) tekevät myöskin paluun, ja niissäkin esiintyy paljon Pokémonista tuttuja hahmoja. Molemmat pelit tarjoavat myös useita pelimoodeja, joista yhteisinä ovat ainakin aikaisemmista pelisarjan osista paranneltu online-pelaaminen. Pelit tarjoavat paitsi hauskanpitoon tarkoitetun For Fun-tilan, niin myös kilpailullisempaan menoon tarkoitetun For Glory-tilan. Online-pelaamisen tulokset vaikuttavat jokaisen yksilölliseen Global Smash Poweriin, joka mittaa menestystäsi pelissä. Toki pelit sisältävät myös paljon muutakin uutta ja pientä härpäkettä, jotka selviävät parhaiten itse pelaamalla! Molemmat pelit ovat myös avoimia DLC:lle (downloadable content), eli ladattavalle materiaalille. Super Smash Bros. for Nintendo 3DS eroaa Wii U-versiosta erityisesti ainutlaatuisen Smash Run-pelimoodinsa avulla. Smash Runissa pääsee seikkailemaan erikoiseen luolastoon, jonka eri osissa kohtaa Nintendo-peleistä tuttuja vihollisia. Etenemällä luolastossa ja päihittämällä vihollisia saa kerättyä erilaisia bonus-esineitä, joiden avulla kykyjään voi parantaa. Moodissa kilpaillaan myös muita hahmoja vastaan, ja lopullinen voittaja selviää viimeisessä mittelössä, missä kerätyt esineet voivat olla hyödyksi. 3DS-versio keskittyy pokaaleissaan (trophy) ja otteluareenoissaan erityisesti käsikonsolipelien historiaan, kun taas Wii U-versio keskittyy kotikonsoleiden pelivalikoimaan. Luonnollisesti 3DS-versio on myös enemmän yksinpeluuseen keskittynyt, ja pienemmän voiman takia grafiikaltaan hieman Wii U-versiota heikompi, mutta silti varsin odotettu, rakastettu ja tykätty peli. | ||
Pelin opetussessiot koostuvat useista oppitunneista, jotka on jaettu myös kolmeen vaikeusasteeseen. Aloittelijana pääset opettelemaan esimerkiksi naamakuvia ja kuvakulmia, harjoittelijana puolestaan varjostusta, näkyvyyttä ja vapaamman käden luonnoksia. Valmistuneena hallitset luonnollisesti kaikki taiteen temput, ja saat avattua myöhemmin vielä ylimääräisiä oppitunteja, jotka opettavat Megaevoluutioiden piirtämistä. Peli sisältää myös vapaan piirtämisen tilan, missä voi piirtää vapaasti mitä tahdot. Peli tukee 3DS:n kameraa, jolla voi ottaa valokuvia piirtämisen vertailukuviksi. Pokémon Art Academy tarjoaa myös Nintendo Networkin kautta ladattavia lisäosia - ylimääräisiä oppitunteja, joita saa ladattua langattomasti peliinsä. Esimerkiksi Groudonin ja Kyogren mallinnokset ovat esimerkkejä tästä, mainostaakseen Omega Ruby- ja Alpha Sapphire-pelejä. Pokemon Art Academy on rento ja hyvän mielen peli, joka on interaktiivisesti taiteellinen. Se on otettu positiivisesti vastaan, vaikka miinuspuolina onkin todettu vaikeusasteiden jyrkät nousut sekä eri työvälineiden ja -materiaalian vähyys. Toisaalta peliä on kutsuttu lämminhenkiseksi, eikä se rokota pienistä piirustuserheistä. |
(eShop) |
||
Pelialustalta löytyy Pokémonien kuvia, ja tarkoituksena on saada vähintään kolmen saman Pokémonin kuvat samalle suoralle edetäkseen eteenpäin. Palapelimäinen pelitekniikka mukailee siis hieman Tetristä. Mitä enemmän saman Pokémonien kuvia suoralle saa kasattua, sitä paremmin pelissä menestyy ja sitä enemmän peli tarjoaa mahdollisuuksia kombojen ja linkkien muodostamiseen. Edellisestä pelistä poiketen Pokémoneja voi nyt todella pyydystää, sillä ruudun yläosaan ilmestyy Pokémon HP-palkkinsa kera. Pokémoniin saa hyökättyä muodostamalla hyviä komboja ja linkkejä, ja kun HP-palkki vierii nollaan, saa Pokémonin pyydystettyä. Pokémonit voivat tosin kamppailla vastaan ja sekoittaa pelialustaa, joten niiden pyydystäminen vaatii toisinaan taktikointia. Sen sijaan, että peli loppuisi pelialustan täyttyessä palapelin paloista, peli loppuukin, kun energiapalkkisi tyhjenee. Energiasi tyhjenee juurikin näiden villien Pokémonien "hyökkäyksistä". Pokémon Link: Battle!-pelissä ei ole varsinaista seikkailumoodia kuten edeltäjässään, mutta se sisältää runsaasti pelattavaa kolmellatoista (13) eri alueella, joista jokaisesta löytyy erilaisia Pokémoneja. Jokainen alue sisältää itsessään vielä useamman eri tason. Peliä on mahdollista pelata myös moninpelinä: kaikkiaan neljä pelaajaa voi samanaikaisesti pelata yhdellä alueista. Lisäksi peli hyödyntää StreetPass-toimintoa tietojen siirtämiseen. | ||
(eShop) |
||
Serverien ylläpitämisen vuoksi Pokémon Bankin käyttämisestä veloitetaan 4,99 € (euroa) per vuosi. Hinta takaa täyden Pokémon Bank-kokemuksen, jolloin saman sovelluksen sisällä voi varastoida jopa 3000 Pokémonia. Varastoimisen lisäksi Pokémon Bank voi antaa lahjoja, jotka voi siirtää varsinaisiin Pokémon-peleihin. Näistä esimerkkejä ovat esimerkiksi erikoiset Pokémonit, Pokémon Milesit tai Battle Pointsit. Sovellukseen ei voi siirtää Pokémoneja, jotka pitävät hallussaan esineitä, eikä sovellus hyväksy kyseenalaisin keinoin hankittuja Pokémoneja (esimerkiksi haksattuja yksilöitä). Pokémon Bankin ohelle on mahdollista ladata myös Poké Transporter -sovellus. Tämä mahdollistaa Pokémonien siirtämisen vanhemmista peleistä uusiin. Esimerkiksi Pokémon White-, Black-, White 2- ja Black 2-peleistä on mahdollista siirtää Pokémoneja Poké Transporterin avulla Pokémon X- ja Y-peleihin. Tämän sovelluksen saa ladattua, kun on ensin ladannut Pokémon Bankin. Pokémon Bankin on luvattu olevan pysyvä sovellus, joka tulee tukemaan tulevaisuuden Pokémon-pelejä, ja jonne voi varastoida jatkossakin Pokémoneja eri pelien kesken. Sovellukseen on lisätty tätä nykyä jo National Dex-sovellus, jonka avulla voi tarkastella jokaikistä Pokémonia ja niiden tietoja. | ||
Grafiikan lisäksi myös pelattavuus on uudistunut. Hahmolla voi nyt liikkua kahdeksaan eri suuntaan aikaisemman neljän sijaan. Liikkumiseen on myös useampia eri muotoja: kävelyn ja pyöräilyn lisäksi hahmon on mahdollista liikkua rullaluistimilla tai Pokémonien kyyditsemänä. Pelien kaksi suurinta uudistusta ovat uusi tyyppi (Fairy) sekä uudenlainen kehitysaste: Megaevoluutio, joka vie tuttujen, jo ennestään vahvojen Pokémonien voimat uudelle tasolle. Nämä antavat Pokémonien kouluttamiseen uutta puhtia ja mahdollistavat uusien ottelustrategioiden synnyn. Pelit sisältävät myös paljon muutakin uutta tekemistä, kuten Pokémonien kanssa leikkimiseen tarkoitetun Pokémon-Amien tai Pokémonien yksilölliseen treenaamiseen luodun Super Trainingin. Myös paljon kaivattu hahmojen ulkonäön muokkaaminen on mahdollistettu näissä peleissä, ja sekä tyttö- että poika-hahmolle on tarjolla lukuisia eri hius- ja vaatetyylejä. Pokémon X ja Pokémon Y esittelevät 71 täysin uutta Pokémonia. Pelien oma PokéDex on jaettu kolmaan osaan riippuen maastosta, ja nämä sisältävät sekä vanhoja että uusia Pokémoneja. Pelien Dexin Pokémon-lukumäärä yltää hulppeaan 457 Pokémoniin, ja National Dexin määrä puolestaan nousee 721 Pokémoniin. | ||
Pelin juoni kulkee saman kaavan mukaisesti: olet ihminen, joka on yllättäen muuttunut Pokémoniksi. Pelattavia Pokémon-vaihtoehtoja on kaikkiaan viisi: Pikachu, Oshawott, Snivy, Tepig ja Axew. Tehtävänäsi on, yhdessä kumppanisi kanssa, perustaa pelastuspartio ja selvittää mysteerisiä asioita, joita tapahtuvat luolastoissa (dungeon). Luolastoissa on mahdollista törmätä villeihin Pokémoneihin, joita voi myös yrittää saada liittymään pelastusryhmääsi. Pelin keskeisenä alueena toimii Pokémon Paradise, joka sisältää paitsi oman tukikohtasi, niin useita erilaisia kauppoja sekä tärkeitä avunantajia. Pelistä löytyy tarinamoodi, jonka jälkeen seikkailu jatkuu vapaampana. Edellisiin PMD-peleihin verrattuna Pokémon Mystery Dungeon: Gates to Infinity on suppeampi, mutta tarjoaa runsaasti uusia aspekteja. Esimerkiksi kauppoja ja hahmoja löytyy nyt rutkasti enemmän. Kaikkia mahdollisia Pokémoneja ei kuitenkaan pelistä löydy, vaan pelkästään 144 erilaista monsteria, joista suurin osa on viidennen sukupolven tuttavuuksia. Peli tarjoaa myös uuden lisäyksen: minipelit, joita voi pelailla luolastoissa seikkailemisen ohella. Yksi keskeinen osa Pokémon Mystery Dungeon: Gates to Infinity -peliä on Augmented Reality -tuki, jolloin pyöreitä objekteja skannaamalla on mahdollista avata erikoisia Magnagate-portteja, ja saada näin pääsy luolastoihin. Peli tarjoaa myös ladattavaa materiaalia, jolloin kaikkiaan 12 uutta luolastoa on mahdollista ladata peliin jälkikäteen. | ||
(eShop) |
||
Alkuperäisestä Pokédex 3D:stä poiketen, Pokédex 3D Pro-palvelussa on tiedot kaikista viiden ensimmäisen sukupolven Pokémoneista - se tekee kaikkiaan 649 Pokémonia. Lisäksi mukaan on lisätty enemmän erikielistä materiaalia, sekä Pokémonien ääninäyttelijöiden klippejä. Uusi Challenge Mode mittaa tietoasi Pokémoneista, ja sekin on uusi lisäys tähän palveluun. Pokémoneista on myös mahdollista ottaa kuvia ja tallentaa niitä myöhempää tarkastelua varten. Pokédex 3D Pro on jokaisen Pokémon-fanin unelmapalvelu Nintendo 3DS-konsolille, sillä se sisältää erittäin kattavan määrän tietoa kaikista Pokémoneista kannettavassa muodossa. Pokémonien 3D-mallien ihailu riittää sekin varmasti täyttämään innokkaimpien Pokémon-fanien odotukset. |
(eShop) |
||
Pokémon Dream Radarissa pelaajaa ohjaa professori Burnet, joka on erikoistunut tutkimaan Interdream Zonea, ja kehittänyt myös erikoisen laitteen, jonka avulla paikantaa pilvissä majailevat Pokémonit tai esineet. Pilvet sisältävät eri Pokémoneja tai esineitä riippuen niiden väristä ja lukumäärästä. Useimmista pilvistä löytyy Dream Orbeja, joita keräämällä saa avattua uusia alueita tai mahdollisesti paranneltua pyydystyslaitetta. Mitä pidemmäs pelissä etenee, sitä enemmän alueita avautuu ja myös erivärisiä Dream Orbeja ilmaantuu - samoin harvinaisempia Pokémoneja ilmestyy majailemaan pilviin. Pelissä on mahdollista pyydystää kaikkiaan 26 erilaista Pokémonia, joista osa on mahdollista napata heti alusta asti, mutta osan saa ilmestymään vasta edistymällä pelissä. Jotkut Pokémonit vaativat DS:ään asetettavan jonkin neljännen sukupolven peleistä, tai sitten erikoisen salasanayhdistelmän. Pokémon Dream Radar tarjoaa myös ainutkertaisen mahdollisuuden pyydystää legendaariset Tornadus, Thundurus ja Landorus Therian-muodoissaan. Kaikki napatut Pokémonit ja esineet on mahdollista siirtää Pokémon Black 2- tai White 2-peleihin, ja se onkin käytännössä koko pelin tarkoitus. | ||
Pelissä ohjataan jälleen veivattavia Toy Pokémoneja, joita ylläpidetään Toy Townissa. Pokémonit näyttäytyvät tuttuun tapaan veikeinä chibi-tyylisinä monstereina. Pelissä seikkaillaan erilaisilla alueilla, joista jokaisesta löytyy erilaisia Pokémoneja. Näitä Pokémoneja vastaan otellaan reaaliaikaisesti yksinkertaisilla hyökkäyksillä, joita suoritetaan vain muutamaa nappia painamalla. Päihitettyjä Pokémoneja on mahdollista saada joukkoonsa ja täten myös pelattaviksi hahmoiksi. Kunkin alueen lopussa tulee kohdata loppuvastus: tavanomaista vahvempi Pokémon. Mitä enemmän alueita läpäistään, sitä pidemmälle pelissä pääsee. Kuten aiemmin todettiin, pelistä löytyy kaikki mahdolliset Pokémonit (lukuunottamatta Keldeo-, Meloetta- ja Genesect-Pokémoneja), mutta osan voi saada joukkoonsa vain erityisiä tehtäviä suorittamalla tai käyttämällä salasanoja. Seikkailumoodin lisäksi peli sisältää myös muita, pienemmän mittakaavan minipelejä, joita pelaamalla pääsee etenemään pelissä. Super Pokémon Rumble on saanut edeltäjänsä tavoin kohtalaisia arvosanoja. Pelin sanotaan olevan suuri parannus edeltäjäänsä verrattuna, koska luvassa on runsaasti enemmän seikkailtavia alueita ja Pokémoneja. |
(eShop) |
||
Pelin ladatessa PokéDexiin saa merkinnät 16 Pokémonista, ja loput saa avattua kolmella eri menetelmällä. Kolme sattumanvaraista Pokémonia per päivä saa lisättyä PokéDexiin hyödyntämällä SpotPass-toimintoa, joka lataa verkkoyhteyden avulla peliin uusia monstereita. Pokémoneja saa kerättyä Dexiinsä myös jakamalla tietoja muiden ohjelman omistavien ihmisten kanssa, tai skannaamalla AR-koodimerkkejä. Pokémoneja on mahdollista tarkastella täysin 360 asteen näkymässä, jolloin Pokémonin koko olemuksesta saa hyvän kuvan. Lisäksi Pokémoneista on mahdollista ottaa kuvia sekä kerätä tarroja, jotka avaavat uusia ulottuvuuksia ohjelmassa. Pokédex 3D on jokaiselle Pokémon-pelaajalle hyödyllinen ohjelma, josta voi helposti tarkastella Pokémonin tiedot suoraan Nintendo 3DS:ltä. Pelkästään Unova-Pokémonien sisällyttäminen on kuitenkin aiheuttanut närää. Tämän vuoksi Pokédex 3D on saanut syrjäyttävän jatko-osan, Pokédex 3D Pro-ohjelman. Tämä alkuperäinen Pokédex 3D-versio poistettiin eShopista vuonna 2012. |