Kuukauden Pokémon
Spiritomb ~ Lokakuu 2016
|
||
![]() |
|
|
|
||
|
||
|
||
Spiritombin sanotaan koostuvan 108:sta eri sielusta ja/tai hengestä. Osan näistä hengistä uskotaan olevan varsin pahaluontoisia. Se on sidottu ikuisella loitsulla Odd Keystone-kiven halkeamaan rangaistukseksi 500 vuotta sitten tekemistään ilkeyksistä. Kiveen sidottuna Spiritomb estyy jatkamasta tihutöitään ja ilkivaltaansa nykyhetkessä. Tästä huolimatta Spiritomb pystyy edelleen asettamaan kirouksia ajattelemalla pahoja ajatuksia. |
||
|
||
Spiritomb perustuu japanilaisen legendan Jibakurei-henkeen, joka kuvataan tarkkaan/erityiseen kohteeseen vangittuna sieluna. Se ottaa inspiraatiota myös buddhalaisesta Uuden Vuoden perinteestä, jossa kelloa soitetaan 108 kertaa häätääkseen 108 houkutusta, tavoitteena yltää Nirvanaan. Toinen inspiraation lähde voi olla yksi kiinalaisen Neljästä huomattavasta romaanista: Shui hu zhuan - kyseisessä romaanissa munkkien suojelema kivimonumentti siirretään, jolloin 108:n demonin sielut vapautuvat, tunnustavat syntinsä ja uudelleensyntyvät. Numero 108 ilmenee muun muassa Spiritombin painossa sekä PokéDex-merkinnöissä. Spiritombin "kasvoissa" esiintyvät kuulat muistuttavat myös rukoushelmiä, ja Spiritombissa voi näkyä viitteitä myös kristallipallosta. | ||
|
||
|
||
|
||
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
||
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
||
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
||
![]() |
||
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
||
|
||
|
||
Peleissä Spiritomb esiintyy ensimmäisen kerran Pokémon Diamond- ja Pearl-versioissa. Sen kohtaa ensimmäisen kerran Champion Cynthia -kouluttajalla Pokémon Leaguessa. Vaihtoehtoisesti sen voi kohdata Routen 209 Hallowed Towerista. | ||
|
||
Animessa Spiritomb tekee debyyttinsä Battle Dimension-kauden jaksossa "Kiven sisällä!", jossa Spiritomb ilmestyy ystävysten hajottamasta Hallowed Towerista ja alkaa tehdä tihutöitään. | ||
|
||
Trading Card Gamessa Spiritomb esiintyy ensimmäisen kerran osana Legends Awakened-korttisarjaa. | ||
|
||
Mangassa Spiritomb esiintyy ensimmäisen kerran Pokémon Adventures-mangassa, jossa Pokémon-mestari Cynthia omistaa sellaisen. |
|
|
![]() |
Spiritomb ei ole kyllä tavallisuudella pilattu Pokémon - päinvastoin, se on todella erikoinen ilmestys. Hieman pelottava ajatus, että tuollainen pieni kivenmurikka sisältää 108 sielua, jotka on ikään kuin lukittu siihen ja tahtovat päästä ulos. Hrr! Ja silti Cynthia omistaa sellaisen ihan muina miehinä (tai naisina). Tosin Pokémon-mestarina hänellä on varmaan keinot pitää moinen hulabaloo aisoissa. Spiritomb oli aikoinaan kummitus- ja pimeys-tyyppinsä kanssa aikamoinen haastaja, koska sillä ei tuntunut olevan lainkaan heikkouksia. Nykyisin keiju-tyyppi auttaa onneksi vähän asiaa. Vaikka Spiritomb on outo tapaus, tietyllä tapaa se hurmaa juurikin erikoisuudellaan. Ainakin se on uniikki, jos ei muuta. |