Kuukauden Pokémon
Meltan ~ Marraskuu 2018
|
||
![]() |
|
|
|
||
|
||
|
||
Meltan sulattaa teräshiukkasia ja muita maasta löytyviä metalleja imaistakseen ne nestemäiseen, sulaan teräskehoonsa. Kierrättämällä sulaneita metalleja kehossaan se tuottaa ja varastoi itseensä energiaa. Meltanit elävät yleensä isommissa joukoissa. Kun aika on oikea, vahvin Meltan imaisee muut kehoonsa ja kehittyy Melmetaliksi. |
||
|
||
Meltan perustuu kuusiomutteriin. Sen keho lienee elohopeaa, jonka tiedetään johtavan sähköä - Meltanin "häntänä" toimii myös pieni johdonpätkä. | ||
|
||
|
||
|
||
![]() |
||
![]() ![]() |
||
![]() |
||
|
||
|
||
Peleissä Meltan esiintyy ensimmäisen kerran Pokémon GO-sovelluksessa, sekä sen yhteydessä myös Pokémon Let's Go Pikachu!- ja Let's Go Eevee!-versioissa. Sen kohtaa ensimmäisen kerran vain villinä Pokémon GO-pelissä, josta sen voi siirtää Let's Go -peleihin. | ||
|
||
Animessa Meltan esiintyy ensimmäisen kerran Ultralegendoja-kauden jaksossa "Tutkimus kehittyy!", jossa joukko Meltaneita saapuu Alola-alueelle. Myöhemmin Ash pyydystää näistä yhden. | ||
|
||
Trading Card Gamessa Meltan esiintyy ensimmäisen kerran osana SM Black Star Promos-promokorttisarjaa. | ||
|
||
Mangassa Meltan ei ole vielä esiintynyt. |
|
|
![]() |
Tässä kuussa ilmestyvien Let's Go-pelien innoittamana Kuukauden Pokémoniksi valikoitui täysin uusi Pokémon, Meltan! Meltan ilmestyi yllättäen Pokémon GO-peliin ja myöhemmin se paljastuikin olevan aikamoinen markkinointikikka luodakseen hieman lisää kiinnostusta paitsi Pokémon GO-peliin, niin myös Let's Go-peleihin. Aluksi Meltan näytti todella oudolle, mutta nyt olen lämmennyt sille tosi paljon, ja se onkin oikeastaan tosi söppänä Pokémon! Pääsee ehdottomasti kokeiluun Let's Go-pelissä, jos vaan saan aikaiseksi napata sen GO:ssa. Myöhemmässä vaiheessa Meltanille paljastettiin myös kehitysmuoto Melmetal, joka kaikessa "könttiydessään" on aika siisti ilmestys. Muistuttaa vähän Regi-Pokémoneja, ja sitäkin olisi metka päästä koettamaan, jos vaan ikinä saan 400 Candya kerättyä GO:ssa. Alkujärkytyksestä huolimatta Meltan on mielestäni hieno lisäys Pokémon-joukkoon, ja se on auttanut luomaan ainakin hieman enemmän positiivista vibaa Let's Go-pelejä kohtaan. |