Kuukauden Pokémon


Exeggutor ~ Maaliskuu 2017


Exeggutor ~ Kookos(pähkinä)-Pokémon
TYYPPI:
KOKO/PITUUS: ~ 2,00 metriä
PAINO: ~ 120,0 kilogrammaa
SUKUPUOLIJAKAUMA: 50% ♂ | 50% ♀
INFO:

Legendojen mukaan, kun yksi Exeggutorin päistä putoaa, jatkaa se elämäänsä Exeggcutena. Tämä yksinäinen pää kutsuu luokseen muita kohtalotovereitaan, ja yhdessä ne muodostavat Exeggcute-rykelmän. Exeggutorin jokaisella päällä on omat ajatuksensa, ja ne keskustelevat yhdessä telepaattisesti. Yleensä päät ovat sulassa sovussa keskenään, mutta toisinaan eri ajatusten esilletuominen voi tosin äityä äänekkääksi. Kun kaikki päät haluavat liikkua eri suuntiin, Exeggutor ei voi muuta kuin olla liikkumatta mihinkään suuntaan. Mitä enemmän Exeggutorilla on päitä, sen parempi on sen elinympäristö. Exeggutor on alunperin kotoisin tropiikista, ja sen päät kasvavat isommiksi, mitä enemmän ne altistuvat auringonvalolle. Sitä kutsutaan "käveleväksi, trooppiseksi sademetsäksi", toisaalla taas "käveleväksi viidakoksi". Exeggutor hyökkää vastustajiinsa psyykkisillä kyvyillään. Kaikki sen kolme päätä vapauttavat telekineettistä energiaa, jolloin Exeggutorin psyykkiset voimat kolminkertaistuvat. Pilvisinä päivinä Exeggutor on laiskimmillaan.
muut muodot
NIMI: Alolan Exeggutor
TYYPPI:
KOKO/PITUUS: ~ 10,9 metriä
PAINO: ~ 415,6 kilogrammaa
INFO:

Paras elinympäristö Alolan Exeggutorille on paikallisten mukaan Alola: heidän mukaansa juuri Alolan Exeggutor on se, miltä Exeggutorin kuuluisikin näyttää. Alolan vahvat auringonsäteet ovat herättäneet Exeggutorista tämän variantin. Alolan Exeggutor on Alolan paikallisten silmäterä, ja sen kuvia on kaiverrettu muinaisiin rakennuksiin ja muraaleihin. Mitä korkeammaksi Alolan Exeggutor kasvaa, sitä vähemmän se on riippuvainen psyykkisistä kyvyistään, ja onnistuu pikemminkin herättämään sisällään nukkuvan lohikäärmeen. Alolan Exeggutor heilauttaa pitkää kaulaansa ja hakkaa sillä vastustajaansa. Tämä saa Alolan Exeggutorin itsensäkin toisinaan huimaantumaan. Alolan Exeggutorin hännässä oleva yksinäinen pää silmäilee ympäristöään heikoilla, telepaattisilla kyvyillään.
perusta
Exeggutor perustuu kookospalmuun. Siinä voi olla piirteitä myös japanilaisen legendan Jinmenju-hirviöstä, joka kuvataan monipäisenä puuna.
Alolan Exeggutor perustuu sekin kookospalmuun, ja tyyppinsä puolesta mahdollisesti myös traakkipuuhun eli lohikäärmepuuhun.
kehittyminen

» »

» »

esiintyvyys peleissä
sukupolvi I
sukupolvi II
sukupolvi III
sukupolvi IV
sukupolvi V
sukupolvi VI
sukupolvi VII
sukupolvi VIII
ensiesiintymiset
pelit
Peleissä Exeggutor esiintyy ensimmäisen kerran Pokémon Red- ja Blue-versioissa. Sen kohtaa ensimmäisen kerran Indigo Plateaun Pokémon-liigassa Champion Gary-kouluttajalla (kilpailijallasi). Vaihtoehtoisesti sen voi kohdata kehittämällä Exeggcuten.
anime
Animessa Exeggutor tekee debyyttinsä Indigo League-kauden jaksossa "Taistelevat Eevee-veljekset" tausta-Pokémonina, sekä myöhemmin ja konkreettisemmin jaksossa "Exeggutorit vauhkona", jossa joukko Exeggutoreita mellakoi kaupungissa.
trading card game
Trading Card Gamessa Exeggutor esiintyy ensimmäisen kerran osana Jungle-korttisarjaa.
manga
Mangassa Exeggutor esiintyy ensimmäisen kerran Pokémon Adventures-mangassa, jossa se on osa kidnapattua Pokémon-joukkoa, jotka myöhemmin saadaan palautettua omistajilleen.
munchyn kommentit
Exeggutor on yksi alkuperäisistä Pokémoneista, joka on kyllä jotenkin jäänyt minulta aina vähän unohduksiin. Sen tosin muistan aikoinaan Rediä pelatessani, että Exeggutor oli ärsyttävä vastus kilpailijani tiimissä Pokémon-liigassa. Jokusen tovin jäi tämä pähkinäpuu muiden Pokémonien varjoihin, ennen kuin Sun ja Moon esittelivät meille uuden Alolan Exeggutorin, joka hassuudessaan nousi uuteen suosioon. Mahtavaa, että vanhoille Pokémoneille annetaan vähän uutta nostetta! Tästä huolimatta en siltikään ole varma, onko Exeggutor mieleeni vai ei, mutta on toki kiva nähdä, ettei Exeggutoria ole täysin unohdettu.


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.