Blogi


Vuosi 2009


31.12.2009 | 12:08
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2010!

Aivan ensiksi täytyy pahoitella päivitysten vähyyttä. Pokémonin saralla uutiset ovat nollatilassa, enkä keksi sivuille juurikaan mitään uutta. Mutta huomenna se jo alkaa vuosi 2010, jonka uskoisin olevan hyvä vuosi kaiken kaikkiaan :)

Toiseksi, hyvää uutta vuotta kaikille! Eikun vain bileet pystyyn ja raketteja ampumaan :) Nähdään ensi vuoden puolella!


24.12.2009 | 10:22
OIKEIN HAUSKAA JOULUA KAIKILLE MM:N KÄVIJÖILLE!!

P.S: Munchy lähtee viettämään joulua kotinsa ulkopuolelle, joten päivityksiä (+ joulukalenterin tulokset) vasta korkeintaan viikonloppuna :)


6.12.2009 | 16:46
Hyvää itsenäisyyspäivää! !!

Tämä on kyllä joka vuosi sellainen päivä, että vaikka muut ympärillä olevat asiat eivät kiinnostaisi tippaakaan, niin on silti hyvä olla eikä mistään tarvitse oikeastaan välittää. Voi syventyä omiin ajatuksiinsa rauhassa ja kun miettii tämän päivän historiaa niin tulee väkisinkin isänmaallinen olo. Joulukuu myös porskuttaa vauhdilla eteenpäin eikä se jouluaattokaan kaukana ole. Taidankin tästä väistyä koneen äärestä vällyjen alle miettimään elämää ja sen ihmeellisiä asioita...

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille MM:n kävijöille :)


27.10.2009 | 21:54
Tärkeä ilmoitus!

Geocities näkyy nyt sulkeutuneen, eikä se vaikuta Munchlax Maniaan juuri ollenkaan, koska sivutilan ehdin vaihtaa jo aikaisemmin. Mutta, suurin osa sivun kuvista on edelleen Geocitiesin palvelimilla, ja siksi kuvia, taustaa sun muita ei välttämättä näy. Ilmoitan tästä siksi, ettette ihmettele mitä on tapahtunut.

Kiireitä pukkaa sen verran, että todennäköisesti pääsen korjaamaan tilanteen vasta tulevana viikonloppuna. Toivottavasti siedätte sivun tämänhetkistä ulkonäköä siihen asti!

Ja ilmoitus loppuu tähän:)


18.10.2009 | 18:44
Jälleen tuntuu että viimekertaisesta blogikirjoituksesta on turhan paljon aikaa, joten nyt päätin tänne taas kirjoitella.

Mun kuulumiset ei oo mitään kiinnostavia, koska tuntuu, että kiirettä vaan pukkaa joka suunnasta - edelleen. Koulu ja harrastukset on tosi aikaavieviä! Onneksi oli nyt tämä viimeisin viikko tässä syyslomaa (joka todellakin oli tarpeen!) ja vietinpä sen melkein kokonaan vain... no, ollessa, laiskotellessa ja sitä rataa. Huomenna koittaisi taas paluu arkeen, mutta kun ei kiinnostaisi niin yhtään...

Ilmatkin ne vaan kylmenee ja täälläpäin on satanut jo vähän luntakin. Ei oo tosin pysynyt maassa. Henkilökohtaisesti kyllä odotan lunta ihan älyttömästi, se vaan tekee talvesta talven ja joulusta joulun. Sen loskavaiheen jos vois ohittaa niin ottaisin avosylin vastaan ne pehmeät lumikinokset. No, ehkä nekin tulee sitten aikanaan.

Juupajuu, mitäs muuta. Hirmu kipeä olo ollut koko päivän, täytynee vähän funtsia jaksaako sitä huomenna kouluun edes lähteä, heh. Anyway, hauskaa talven odotusta kaikille kävijöille :) Näkyillään!


11.9.2009 | 23:43
Ah, viikonloppu! Vihdoin on siis edes jonkin verran aikaa kirjoitella tännekin. Viime kerrasta onkin aikaa.

Nämä päiväkirjamerkinnät alkaa tuntua aika yksitoikkoisilta, kun kokoajan täytyy valitella kiirettä! Mutta niin se vain on, ei voi minkään. Pääasiallinen syypää on koulu, kerta noita ylioppilaskirjoituksiakin nyt, niin aikaa jää melko vähän kaikelle muulle. Siihen syssyyn vielä harrastukset ja muut pakolliset menot niin johan alkaa aika käydä vähiin. Mutta kyllä tässä porskutellaan eteenpäin ihan mukavasti, ja kyllä sitä valoa on (toivottavasti) tunnelin päässä!

Syksy tässä lähestyy, tai varmaan jo onkin, mutta musta se on ihan mukavaa. Pimeät illat on tosi tunnelmallisia :D Ja sateisella säällä on mukava istua sisällä lämpimässä. Viime talvena jäi toi lumikiintiö mun osaltani aika vähälle, joten toivoisin nyt lumen tulevan mahdollisimman nopeasti jotta siitä voisi nauttia kunnolla.

Huh, väsymys iskee, valvonut liikaa tässä kuluneen viikon aikana. En malta odottaa huomisaamua siitä syystä, että voin pitkästä aikaa nukkua niin myöhään kuin haluan :D

Sen vielä mainitsen, näin Pokémoniin liittyen, että paljon pyörii netissä juttua noista uusista Pokémon Heart Gold- ja Soul Silver-peleistä. Ajattelin ensin uutisoida jokaisesta jutusta erikseen, mutta kiireet (ja laiskuus) yllättivät, joten taidankin tehdä sitten niin, että kokoan tärkeimmät tiedot ylös kunhan tämä suurin mellakka on hiljentynyt :) Muutenkin tekisi kyllä mieli tehdä tänne sivuille jotain uutta ja päivitellä enemmän - jos ideoita löytyy niin mulle vain viestiä!

Nojoo, tällaista tänne, saapa nähdä meneekö taas kuukaudesta pariin ennen kuin kirjoittelen tänne seuraavan kerran. Mutta anyway, hauskaa syksyä teille kaikille, huipuille ja mahtaville kävijöille! :)


22.7.2009 | 19:40
Moi taas!

Jälleen löytyi aikaa kirjoitella vähän tännekin, vaikka tuntuu, ettei aikaa hirveästi edes löydy. Ihmeellistä sinänsä, kun onhan nyt kuitenkin kesäloma ja sitä rataa. Kuitenkin sitä aina tuppaa olemaan kaikenlaista muuta tekemistä eikä tähän koneen äärelle jaksa joskus edes vaivautua. Sen takia pahoittelen jälleen päivitysten (ja puuttuvien osioiden!) hitautta.

Pokémonin saralla uutisetkin ovat nyt toistaiseksi vähän kuihtuneet, vaikka tuleehan niitä pieniä yksityiskohtia aina silloin tällöin. Niistä en kuitenkaan viitsi aina erikseen uutisoida, vaan isommista jutuista sitten :) PokéVote vetää yhtä enemmän ja enemmän kävijöitä ja ääniä, mikä on ihan loistava juttu! Äänestäkäähän vain ahkerasti :)

Tosiaan, elämä on mulla nyt aika hektistä (kuten aina), mutta kyllä tässä porskutellaan reippaasti päivä kerrallaan eteenpäin. Meikäläinen vietti muuten synttäreitäkin tässä juuri ja onkin ihan hassua ajatella, kuinka ne vuodet vain vierii...


2.7.2009 | 23:05
On tämä kesä rentouttavaa aikaa! Varsinkin nyt, kun säätkin ovat suosineet. Siispä on tullut aika paljon ulkona juoksenneltua, joten "kesällä ehdin muokata MM:ää enemmän"-teoria on vähän jäänyt. Elokuvat-osio on vielä hitusen kesken, pelit-osio täysin kesken ja muutama uusi projekti (mm. Munchlax-galleria ja jaksoesittelyt) täysin heitteillä. Mutta jep, ne tulevat kyllä aikanaan, kunhan vain ehdin/jaksan/haluan, hehe :)

Senkin vielä tässä mainitsen, että oma koneeni on (jälleen) hieman sökönä. Täytyy siis pärjäillä muilla koneilla, jotka eivät ole niin mahtavia. Mutta yritellään :) Tosiaan, jos jollakin herää uusia ideoita MM:ään otan niitä ilomielin vastaan - helppo lisätä tuohon "tee nämä"-listaani, hah!

Uutisia kyllä päivitellään aktiivisesti (veikkaisin lähiaikoina tulevan lisää HG/SS-uutisia), samoin PokéVotea - ja siitä puheenollen, kiitos kaikille äänestäjille! Ääniä on tullut enemmän kuin koskaan! Mukavaa, että löytyy aktiivisia kävijöitä sen verran :)

Mutta joo, eipä tässä hätää, aikaa on vaikka kuinka! Näkyillään ja hauskaa heinäkuun jatkoa kaikille!


16.6.2009 | 14:40
Täällä ollaan jälleen!

Provinssirock oli todella mahtava kokemus, hyviä bändejä ja loistavat ilmat! Saapa nähdä miten muilla kesän festareilla menee ja minkälaisia lupaillaan sitten ensi vuodeksi.

Nyt täytynee pistää sivut ajantasalle ainakin uutisten suhteen. Ja sen siis teen tässä piakkoin :) Nyt kun ei ole juurikaan muita suunnitelmia kesälle (ainakaan vielä), niin katsotaan, jos tosiaan saisin tänne MM:ään jotain muutakin tehtyä...

Ensi kertaan!


11.6.2009 | 16:03
Moikka vaan :)

Jälleen tällainen pieni ilmoitusluontoinen asia. Webmaster Munchy lähtee huomenissa (12.6.) viikonlopuksi vähän rokkailemaan festareille, eli Provinssirockiin. Tänä viikonloppuna ei siis MM:ssä päivityksiä juurikaan näy. Sivut pistän ajantasalle sitten kun palailen, elikäs ensi maanantaina (15.6.). PokéVoteen vaihdan ehdokkaat jo poikkeuksellisesti tänään.

Näkyillään, moikkamoi!


1.6.2009 | 13:32
JES! Kesäloma alkoi, wuhuu! Nyt sietääkin lomailla - tuntuu, että viime vuosi oli liiankin työntäyteistä...

Nyt luulisi löytyvän enemmän aikaa myös sivujen perinpohjaiseen tarkastelemiseen. Tällä tarkoitan siis sitä, että pyrkisin tekemään keskeneräiset osiot loppuun ja mahdollisesti jotain uuttakin. Ideoita otan mieluusti vastaan!

Pokémonin saralla uutiset ovat nyt kuivilla, sen takia myös päivitykset olleet täällä aika vähäisiä. Mutta ehkäpä tämä tästä :)

Hauskaa kesälomaa kaikille! Pitäkää hauskaa, mutta muistakaa myös rentoutua!


23.5.2009 | 13:23
Morjens!

Munchy on nyt palaillut matkaltaan Saksassa, joten pyrinpä nyt päivittelemään sivuja jälleen aktiivisesti :)

Ei muuta, the end.


15.5.2009 | 23:53
Moikka!

Tämä on pieni ilmoitusluontoinen asia. Webmaster Munchy lähtee huomenna (16. toukokuuta) ulkomaille Saksaan, ja viipyy siellä viikon. Tämä tarkoittaa, ettei Munchlax Maniaa päivitetä tänä aikana. Ei kuitenkaan hätää, sillä heti kun Munchy palaa matkaltaan (22. toukokuuta), alkaa päivitykset rullaamaan taas normaalisti :)

Jaksamisia, nähdään!


9.5.2009 | 22:54
Haluan kiittää kaikista kommenteistanne uudesta ulkoasusta :) Mukavaa, että pidätte! On ollut mahtavaa myös nähdä, että kävijöitä löytyy - etten ihan turhanpanttina näitä sivuja ylläpidä, heh.

Pahoittelen kuitenkin joidenkin sivujen keskeneräisyyttä - vieläkin. Uutiset ja PokéVoten päivitän kyllä aktiivisesti, mutta siihen se ikävä kyllä tässä kiireessä jääkin, jolloin nuo keskeneräiset osiot (varsinkin Pelit!) jäävät hieman taka-alalle. Onneksi tässä on kesäloma tuloillaan, ja silloin luulisi aikaa löytyvän enemmänkin, jolloin voin korjata tilanteen :)

Nojuu, tuollaista vain halusin teille ilmoittaa, ettette kärsimättömänä odota keskeneräisten sivujen valmistumista. Niissä kun saattaa vielä jonkin aikaa kestää :) Uutisten suhteen pyrin kuitenkin olemaan ajantasalla, samoin PokéVoten viikottaisen äänestyksen.

Näkyillään, hauskat kesä(loman) odotukset kaikille !


26.4.2009 | 12:24
Moips!

Munchlax Mania on nyt uusittu ja tältä tämä nyt näyttää ja tuleekin näyttämään jonkin aikaa. Kuten varmaan huomaatte, jotain sivun sisällöstä vielä uupuu, mutta ne tulee sitten aikanaan. Halusin vain saada tämän jo nyt näkyville, koska en tiedä, milloin saan kaiken hoidettua loppuun.

Olisi mahtavaa kuulla teidän kävijöiden kommentteja sivusta: ulkonäöstä, toimivuudesta ja sen sellaisesta. Tuskin olen tätä kuitenkaan heti muuttamassa, mutta aina on hyvä tietää onko parantamisen varaa :)

Nyt MM pystyy rullaamaan taas suhtkoht aktiivisesti, kunhan vain itsekin kiireiltäni sitten ehdin. No, kesälomahan tässä pian on :)

Näkyillään, hauskat kesän odotukset kaikille!


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.